kuva

kuva
Maura tappaa voikukkaa toukokuun alussa

9.7.2013

Niin huonoja uutisia, etten uskaltanut kirjoittaa

Toissapäivänä pelkäsimme, että menetämme Nopan hetkenä minä hyvänsä. Tätä kirjoittaessani se on hitaasti toipumassa.

Viimeisen parin viikon aikana olimme paljon liikkeellä: juhannuksena Savonlinnassa vanhempieni mökillä, agilitytreeneissä, Mika Jalosen erinomaisessa tokokoulutuksessa, Viikissä Yliopiston eläinsairaalassa ja viimeksi SBCAK:n leirillä Hartolassa.

Monen asian summana meidän leirimme päättyi jo lauantaiaamuna siihen että Noppa oksensi ja ripuloi voimakkaasti. Päivystävät lääkärit eivät suostuneet ottamaan vastaan Addisonin tautia sairastavaa koiraa, joten kiidätin Nopan Hämeenlinnaan Hattulan eläinsairaalan päivystykseen. Siellä se pistettiin tippaan koko illaksi ja sai pahoinvointi- ja kortisonilääkityksen suoraan suoneen. Sunnuntaina se oli miltei normaalin oloinen, söi ja joi ja touhusi hieman pihalla.

Sunnuntai-iltapäivästä sen tila heikkeni niin jyrkästi, ettemme uskaltaneet lähteä kuljettamaan sitä minnekään. Se olisi kuollut stressiin jo matkalla, saati siihen että olisi jäänyt taas yksin sairaalaan. Addisonin taudin takia Noppa kestää stressiä nykyään huonosti ja entinen rautahermoinen koiramme hätääntyy helposti, etenkin eläinlääkäreissä. Sillä(kin) on varmaan kiintiö täynnä niitä. Jo Viikissä se huusi suoraa huutoa perääni kun sitä vietiin tutkimuksiin ja ensimmäisen kerran ikinä oli Nopan diagnoosissa että koira on hermostunut. Hattulan eläinsairaalassa sen huuto kuului odotustilaan asti kun olin sitä hakemassa. En voinut kuvitellakaan vieväni sitä lääkäriin autossa, jota matkaa se ei olisi kestänyt, saati jättää sitä yksin sinne.

Vaikka eläinlääkäri ensin kielsi, nostin sen lääkitystä kuten minulle oli talvella yliopiston eläinsairaalassa ohjeistettu. Muutaman tunnin kuluttua eläinlääkäri soitti että Nopan kortisoniannos pitää kaksin- tai jopa kolminkertaistaa. Yliopiston eläinsairaalasta soitti myös lääkäri, joka antoi lisäohjeita Nopan kuntoutukseen, sillä kun vihdoin sain sen syömään maksapasteijaa (jossa oli lääke) kun ei se pystynyt nielemäänkään kunnolla, sillä ei pysynyt mikään sisällä.

Juha osti kassillisen kaikkea toipumisruokaa ja minä tyhjensin apteekin eläinlääkehyllyjä. Tänään iltapäivällä, pari vuorokautta siitä kun se makasi täysin apaattisena silmät tyhjyyteen tuijottaen, se tuli kyselemään olisiko ruokaa tarjolla. En ole koskaan ollut niin onnellinen sen kerjäämisestä! Uusi ripulilääke näyttää ainakin toistaiseksi tehoavan ja ruoka & lääkkeet tuntuvat pysyvän sisällä, eli toipuminen helpottuu.

Sanoja ei ole kuvaamaan sitä tunnetta kun sunnuntaina silitin kippurassa makaavaa koiraani, joka tuntui hetkenä minä hyvänsä siirtyvän pois tästä maailmasta. Olisin maksanut mitä vain ja antanut lähes mitä vain jos tämän taudin olisi voinut estää ja Noppa olisi voinut elää normaalia bordercollien elämää pitkälle vanhuuteen. Se on vasta 6 vuotta täyttänyt, mutta sen sietokyky on niin heikko, että pahoin pelkään meidän yhteisen aikamme olevan lyhyempi kuin terveen koiran kanssa.

Tästä ahdistuksesta, pelosta, koiran kivusta ja huonosta olosta oppineena Noppa siirtyy kokonaisvaltaiselle varhaiseläkkeelle. Sen stressinsietokyky näyttää Addisonin taudin myötä hävinneen lähes kokonaan, joten Nopan treenit jäävät nyt kotipihan touhuiluksi ja matkustus lähialueelle ja mökille. Hakutreeneistä luovuin jo kun Nopan diagnoosi varmistui, nyt sitten jäivät myös kaikki muut, jotka voivat sitä rasittaa. Se vaikuttaa myös meidän elämäämme: reissut koirien kanssa vähenevät radikaalisti ja treeneissä olen vain katsojana. Taran kanssa on ihan turha haaveilla haku- tai jälkiharrastuksesta kun tokon voittajaluokkakin on sille liian rankka fyysisesti ja henkisesti.

Onneksi Pullero on sen verran leppoisa tapaus, etten usko sen pistävän pahakseen oloneuvoksettaren elämää. Omalla sohvalla, jalat kohti kattoa sojottaen ja pää tyynyllä on sen mielestä ihan mukava olla.

5 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä niin hurja ja kurja tauti ! :( Onneksi Noppa on nyt toipumassa. Kotikoirana olo ja metsälenkit tutuissa metsissä kuulostavat mukavilta. Rapsutuksia tytöille!

    VastaaPoista
  2. Voi Noppaa! Ja voi teitä, mikä koettelemus! Olette varmaan ihan poikki. Onneksi Noppa nyt toipuu, tämä tuntuu ihan liian laimealta kirjoittaa näin, kaikki ilmaisut tuntuvat liian laimeilta, kun elämä on käynyt hiuskarvan varassa. Rauhallisia kotisohvapäiviä ja paljon rapsutuksia urhealle Nopalle!

    VastaaPoista
  3. Voi itku! Kirjoitin pitkät tarinat ja ne häipyivät bittituulten mukaan.
    Luin, että Addison voi olla perinnöllinen ja siksi ihmettelenkin, että suunnitteilla on nytkin pentueita , joiden lähisuvussa on sekä Addissonia että jopa Gushingia!
    Addison on kamala ja kurja sairaus, ettei sitä toivoisi yhdellekään.
    En vain millään ymmärrä, miksi pitää teettää tietoisella riskillä mahdollisesti sairaita omistajien suureksi murheeksi.
    Vaikka tehtäisiin ja yritettäisiin parasta , niin silti voi tulla sairas yksilö, mutta tietoinen teko on moraalitonta ja epäeettistä ja minusta niin vastenmielistä puuhastelua.

    Rahaa palaa ja se suunnaton huoli sen karvakaverin tulevaisuudesta painaa mieltä koko ajan. Tiedän sen omalta kohdalta- Minos oli nivelrikkoinen ja huoli siitä oli kamala ja aina mietitytti, että onko kipeä ressukka.

    Onneksi Noppa nyt on toipunut ja toivotaan köllittelijälle monta hyvää aikaa vielä. Rapsuttelut sinne molemmille karvakuonoille ja teille iloisempia kesäpäiviä sinne rempan keskelle. Puutarhurille kukkaloistoa ja muuta kivaa ajateltavaa!


    VastaaPoista
  4. Huh, teillä on ollut tosi rankkaa :( Varmasti aivan ihana tunne, kun Noppa tuli kerjäämään ruokaa :D Rapsutukset likoille ja jaksamisia teidän poppoolle!

    VastaaPoista
  5. Onneksi Noppa selvisi ja sai apua lääkkeestä! Pikaisia paranemisia vielä Nopalle, että pääsee pian nautiskelemaan kevennetystä ohjelmastaan :) Noppa on aivan ihana koira.

    Kuvia voisi laittaa iitu.kiiski(atmerkki)gmail(piste)com:iin. Kiitos hurjasti!

    Kaikkea hyvää teille!

    VastaaPoista