kuva

kuva
Maura tappaa voikukkaa toukokuun alussa

28.6.2013

Where have all the beans gone?

Klassikkolaulu tuli mieleen katsoessani perennapenkin tyhjiä kohtia sekä kasvimaata. Perennapenkistä kukat ja rikkaruohotkin ovat paikoin kadonneet myyrien toimesta, mutta mitä on tapahtunut pavuille kasvimaalla?

Viidestäkymmenestä pavusta on itänyt kolme (!), eikä hurraamista ole porkkanoissakaan. Niiden siemeniä kylvin kolme pussillista ja vain yhdessä rivissä on porkkanamaista elämää. Punajuurissa ei ole harventamista, koska pitkässä kohopenkissä on tilaa niille kaikille viidelle jotka ovat elossa. Ja nekin kasvavat sivusta, koska eräät karvatassut oikoivat siitä kunnes tein aidan eteen.

Lisää kadonneita asioita (tuntuu olevan meidän perheen teema viime kesän muutoista alkaen...): jos ostan 50 kruunuvuokon mukulaa eri paikoista, miten on mahdollista että yhtä lukuunottamatta kaikki ovat valkoisia?
Mihin ne värilliset ovat jääneet?

Mansikoiden häviämisestä voin sentään syyttää rastaita. Kiitos edesmenneiden marsujemme, saamme edes osan mansikoista säästettyä meille. Marsujen häkistä tuli nimittäin tukeva suoja mansikoiden taimille.

Kadonneiden kasvien vastapainoksi perennapenkeissä on ruuhkaakin, etenkin niissä kohdin jonne heittelin keväällä huolettomasti unikoiden siemeniä. Ne ryökäleet itivät miltei kaikki. Lähipäivinä siellä ei juuri mitään muuta kukikaan, mutta eivät myöskään rikkaruohot riehaannu.

Perennapenkistä löytyy yhä myös yllätyksiä: kasveja, joiden en tiennyt/muistanut viihtyvän siellä. Kuten tämä minulle outo perenna:

Kasvin koko ja lehden muoto on kuin ritarinkannuksella, mutta ei se sitä ole. Vastaus: kurjenpolvihan se siinä. Mista lie tullut, ei ole istutettu.

Kruunuvuokko. Se ainoa värillinen.

Harjaneilikoissa riittää sävyvaihtoehtoja


Hehkuva rakkaus, ensimmäinen kukka.

Auringonkeltaiset helokit aloittivat kukinnan myös

 Ensimmäinen kukkiva loistokärhö, Jackmannii tietenkin.

Jaloakileija on niin kaunis! Näitä täytyy saada lisää ensi kesäksi.

Onnenapila 

Pioniunikko. Näitähän sitten riittää... Siemenpussi maksoi 0,70 euroa, eli rahalle tuli vastinetta!

Idänunikko. Miltei yhtä tunnollinen siemenestä itäjä kuin yllämainittu sukulaisensa.

Pihan pioneja, minulle tuntematon. Olisiko Monsieur Jules Elie?

Tämän epäilen olevan Festiva Maxima

Tämä on helppo: Sarah Bernhardt
  

Varjolilja

19.6.2013

Vuorokauteen lisätunteja?

Onneksi alkukesän illat (ja yöt) ovat valoisia. Pihalla voi touhuta mäkärien ja hyttysten syöttinä myöhään ja ulkoiluttaa koiria ilman otsalamppua keskellä yötä. Mutta silti tuntuu etten ehdi pientäkään osaa siitä, mitä pitäisi.

Toukokuun lämpimien säiden takia kaikki tulppaanit ja miltei kaikki narsissit kukkivat kerralla ja sen jälkeen on ollut hiljaista. Eli vähemmän väriloistoa. Joku pahasti myöhästynyt kerrottu tuoksuva narsissi sinnittelee nauhuksen lehtien välissä, lopuista on muisto vain.

Nostin osan tulppaaneista ylös varsien ja lehtien kuihduttua ja pääsin vihdoin istuttamaan daaliat niiden tilalle. Kukkapenkissä on tilaa muutenkin kun myyrät ovat tehneet siellä omia projektejaan. Ensimmäinen pioni ehti jo kukkia ja toisten nuppujen aukeamista odotan innolla kun ei ole tarkkaa tietoa lajikkeista. Sain lahjaksi kaksi muutakin pionia, juuri sopivasti kuolevien ruusujen tekemiä koloja paikkaamaan.

Pihalla on ollut oudon rauhallista tämän viikon kun se Hullumpi Puutarhuri eli Aapo lähti omaan kotiinsa. Tara yrittää paikkailla Aapon touhotusta, tosin huonolla menestyksellä. Siinä missä Aapo keskittyi tappamaan kaikki rikkaruohot tai siltä vaikuttavat (ts. kaiken vihreän), Tara keskittyy niiden paimentamiseen. Sinnikäs tyyppi, ei ole näiden vuosien aikana oppinut ettei vesiheinä noteeraa sen tuijotusta.

Toivomaani kaivinkonetta (ja kuljettajaa) ei ole vieläkään saatu pihaamme muokkaamaan, joten moni perenna ja pensas odottaa vielä ruukuissaan tai valeistutuksessa. Sen sijaan 10 syreeniä, 10 marjatuomipihlajaa ja  5 marja-aroniaa sain istutettua pellon ja kasvimaan väliin. Niiden monttujen kaivamisessa rikkaruohojen ja heinän sekaan oli aika urakka. Aapo "avusti" syömällä multaa ja Tara juoksemalla ees taas taimien välissä niitä talloen.

Kasvimaalla on (liian) tyhjää. Juhan tekemissä kasvilavoissa on sentään eloa, muuten taitaa syksyn sato jäädä niukaksi lämpimästä alkukesästä huolimatta. Ainoa siellä hyvin viihtyvä taitaa olla peruna, jota pukkaa mitä kummallisimmista paikoista. Kuten pensasmustikoiden keskeltä.

Eilen kävimme Hyvinkään koirakylpylässä Vilja-bortsun kanssa. Nopan kesäturkki on leikkelyni jäljiltä karmean näköinen, mutta ah, niin kätevä. Nopalla ei ole liian kuuma, iho hengittää eikä sitä tarvinnut föönata uinnin jälkeen. Normi kuivaus riitti. Kuinka kätevää! Taralla on sellainen perusturkki, eli pese-pidä-kuivaa-keskenäsi.

Ajelin Nopan pöksyt miltei ihoa myöten, sillä huomasin sen ihottuman jatkuvan miltei hännän tyveen. On Nopalla mahtanut olla tuskainen olo edelliskesinä, jolloin ihottuma on muhinut paksun karvan alla enkä minä & eläinlääkärit ole sitä sieltä huomanneet!

Uudessa sutjakkaassa turkissa (mutta paksussa keskivartalossa) luulisi olevan helppo juosta agilityssäkin, mutta kun omistaja-ohjaaja on tunari ja ohjaa väärin, niin ei sitten onnistu kummaltakaan. Vaikka omistajan puhe ei taukoa hetkeksikään, valitettavasti liike loppuu. Ja siten myös Nopan suoritus. Omistajan tunaroinnista huolimatta jatkamme sitkeästi agilitya myös ensi syksynä!

Lauma viime viikolla: Aapo, Tara ja Noppa

Aapo ja päivänliljat ("Saanko mä syödä ne?")

Jaloakileija viikko sitten

Ja nyt

Asteri

Pieni tumma orvokki sinnittelee pihatiellä

Punainen päivänkakkara, suosikkiperennojani

Kurjenmiekkoja


Lumipalloheisi kukki pitkään ja kauniisti.

11.6.2013

Muutakin kadonnutta kuin tokomotivaatio ja minttukelpie

Mitä muuta on kadonnut kuin minun tokomotivaationi? Ainakin kolme paria puutarhahanskoja (Aapo...), saksankirvelit (hävitin tietoisesti), huonot yöunet (en kaipaa takaisin), koiranäyttelyinto (palataan asiaan 10 vuoden kuluttua jos meillä on silloin näyttelykelpoinen koira), puolet kesävaatteistani (ovat olleet kadoksissa ensimmäisestä muutosta lähtien, eli miltei vuoden), paljon vesiheinää ja rikkaruohoja (minä kitkin, Aapo söi).

Aapolla on hyvänhajuinen hengitys ja koko koira tuoksahtaa anikselta (ouzolta, sanoisi joku...). Se on saksankirvelin tuoksu ja sitä mukaa kun leikkasin kirvelipuskia alas, Aapo söi pehmeitä oksia. Sama juttu mintun kanssa. Kyllä sen kelpaisi nyt hönkiä näyttelyissä tuomarillekin :)


8.6.2013

Tokomotivaatio vähissä

Ei voi kirjoittaa että motivaatio olisi kadonnut tai hukassa, mutta vähissä se on. Tokoilussa siis. Puutarhassa motivaatiota riittää enemmän kun on aikaa ja voimia.

Kysyy intoa (mutta ei järkeä) ajaa 70 kilometriä suuntaansa arki-iltana kouluttamaan omia koiriaan, joista toinen ei pysty ei kykene vaan paineistuu kentällä ja toisella on ihan omat huvit. Paluumatkalla bonuksena ukkosmyrsky ja sade, joka teki moottoritielle paksun vesipatjan ja vei näkyvyyden. Niin, ja olihan mukana Aapo-kelpie, joka piti huolen ettei treeneissä ollut liian rauhallista..

Taralla on pahemman luokan ahdistus tokoillessa, enkä tiedä miksi. Mitään ikävää sille ei ole treenatessa sattunut viimeisen vuoden aikana.

Nopan tokomoottori pätkii taas. Sen mielestä omat pelleilyt ovat mukavampia kuin vakava tekeminen, etenkin jos on yleisöä. Tosin sen lääkitys ja Addisonin taudin tuomat oireilut (kuten lähes jatkuva pissailun tarve) haittaavat treenaamista myös.

Pidetään siis taukoa (keskellä parhainta treenikautta säiden puolesta) jonkin aikaa tokoilusta. Jos se kadonnut oikean tekemisen intokin löytyisi sitten. Omistajallekin.

Pihalla on tulppaanien loiston jälkeen hieman yksivärisempää, eli vihreän upeita sävyjä. Kasvimaalla oli myös kovin kuivia ruskeita sävyjä tähän päivään asti. Tänään on tullut vettä monen viikon kuivuuden jälkeen niin vauhdilla, että taimet ovat ihan nurin. Myös perennapenkeissä. Unikoilla oli nopea kukinta kun ukkossade piiskasi tänä aamuna auenneet kukat rikki iltapäivän aikana.

Tein koirille aidan kasvimaan eteen sitä edes jonkun verran suojaamaan, sillä Hullut Puutarhurit (Aapo ja Tara) oikaisivat näppärästi kasvimaan kautta. On pakko kylvää uusi satsi punajuuria, sillä nyt itäneet alut kasvavat kohopenkin sivuilta. Punajuuret kasvoivat lähinnä piha-aluetta ja Hullut Puutarhurit ottivat siitä vauhtia lenkille lähtiessä ja hepuleissa.

Myyrät jatkavat urakointia, alkuviikosta löysin uusia kraatereita kuunliljojen tyveltä. Ihme kyllä kuunliljat eivät näytä olevan moksiskaan siitä että puolet juurista on tyhjän päällä myyränkolossa.

Syysasterit olivat tehneet elämänlangat, eli vallanneet yhden perennapenkin päädyn täysin ja kietoutuneet jokaisen muun perennan juuriston ympärille tukahduttavan sitkeästi. Kaivoin kaikki ylös, pesin joka perennan juuriston huolellisesti ja poistin syysastereiden ja muiden ei-toivottujen kasvien juuret. Penkin pohjalle tuli rappausverkosta myyräeste, sitten katekangas estämään rikkiksiä, juuriesteet myös sivuille ja 700 litraa multaa, kaikki omin käsin puutarhamyymälöistä raahattuna pusseissa... Autoni on kulkenut sangen vakaasti peräosa maantietä viistäen viime viikkoina.

Operaatiossa olivat ahkerasti mukana Hullut Puutarhurit, tosin Aapo lähti välillä jäähylle kun mullan kaivaminen otti niin koville että se tarrasi lapioon. Pienen tauon jälkeen jatkettiin taas. Tänään sitten Tara teki tuhoja oikaistessaan uuden kukkapenkin läpi ja katkoi kurjenmiekkojen kukkanuput.

Aapolla ja Taralla on ollut vauhdikasta. Lenkeillä hiekka pölisee kun ne jahtaavat toisiaan ja jatkavat sitten pihalla. Eikä ole yhtään yksinäinen olo puutarhatöissä kun neljä silmää ja kahdeksan tassua haluavat osallistua ihan kaikkeen... Ovat ne olleetkin iltaisin väsyneitä. Ylempi Työnjohtaja Noppa on tyytynyt seuraamaan Nuijan ja Tosinuijan touhuja varjossa makoillen ja hyttysiä napsien.

Nopasta ei ole yhtään kuvaa, eikä muutamaan aikaan tulekaan. Ai miksikö? Sen takia että se muistuttaa karvaista tynnyriä, jolla on jalat ja iso pää. Leikkasin reteästi sille kesäturkin koneella, sellainen varttitunnin operaatio. Ja siltä se näyttääkin.. Nopan ulkonäkö on kauniisti sanottuna kamala, mutta on sillä helpompi olo helteillä kun ei ole megaturkkia kuumottamassa. Sen karva ei vaihdu sterilisaatioleikkauksen ja lääkityksen takia, pöksytkin menivät vain yhä pahempaan takkuun harjaamisesta huolimatta.

Aapo paimentaa perennapenkkiä ilta-auringossa

Hullut puutarhurit, kummallakin silmät kiinni kuvassa...

Aapo ja tulppaanit 

Aapo varmistaa, etten lähde liikkeelle huomaamatta

Iiriksiä ja unikon nuppuja (taustalla saksankirveli joka saa lähtöpassit tänä viikonloppuna)

Lähikuva iiriksestä

Särkynyt sydän

Keijunmekko

Perennapenkin pohjatöitä

Valmista

Laukkoja

Lumipalloheisi

Kokonainen pensas portin vieressä

Pieniä särkyneitä sydämiä

Pioni kukkii (onko kellään tietoa minkä niminen voisi olla kyseessä? On ollut tuossa parikymmentä vuotta)


Ensimmäinen päivänlilja kukkii

 Sinivalkoinen akileija

Tulppaani, joka vaihtoi väriä (ensin valkoinen punaisin merkein, nyt pinkki)

Unikko avautumassa (ja tänä iltana jo lakastunut sateen takia)

Sadepisaroita kuunliljan lehdillä

3.6.2013

Kisamaiset treenit ja kelpie laumanjatkona

Toukokuun viimeisenä sunnuntaina osallistuimme kisanomaisiin treeneihin tutulla treenikentällä. Kokemus oli erinomainen ja opettavainen. Myös siksi, että päätin sen jälkeen ettei Taran tarvitse osallistua enää ikinä mihinkään kisoihin ja onneksi Nopan kanssa ei kisata koskaan virallisissa kisoissa (Addisonin taudin lääkitys estää osallistumisen).

Tara paineistui jostain syystä valtavasti. Yritin olla rento jopa niin, että tuomarimme mielestä olin liiankin löysä. Kuvista huomaa, että ryhti puuttui ainakin. Tara teki kaiken teknisesti oikein, mutta hidastetusti ja korvat luimussa. Joka kuvasta näkyy, kuinka se ei viihdy kehässä lainkaan. En tiedä miksi, treeneissä se on ollut hyväntuulinen ja paljon reippaampi.

Jatketaan sen kanssa treenejä, mutta vain omaksi huviksi eikä koskaan kisatarkoituksessa.

Noppa otti ilon irti kun huomasi että paikalla on yleisöä - ja kamera. Se osaa, mutta pisti taas esityksen päälle. Kun vihdoin saimme sen tuomarin avustuksella ruutuun, se jysähti sinne kuin Lootin vaimo eikä liikkunut minnekään. Edellisenä iltana ruutuun menot olivat priimaa... Sama juttu tunnistusnoudossa. Noppa otti oikean, sylkäisi sen ja pupelsi jokaisen kapulan. Sitten se nappasi uudestaan oikean ja sylkäisi sen minulle "Pidä kapulas."

Seuraminen oli sen sijaan erinomaista, se lämmitti mieltä muun pelleilyn vastapainoksi.

(kaikki alla olevat kuvat Hanna-Kaisa Nummela)

 Hyppynouto. Huomatkaa hillitty ja hallittu kapulalle tulo...



Luoksetulo (kuvassa näkyy Nopan narttumainen siro rintakehä :)

Laumassamme on pyörinyt (sananmukaisesti) reilun viikon ajan taas kelpie. Tällä kertaa Millan Aapo tuli pariksi viikoksi hoitoomme. Aapoon verrattuna Tarakin on rauhallinen, joten vauhtia ja erikoisia tilanteita on riittänyt. Kaikille uusille tuttavuuksille on ihmetyksenä kommenttini "Ei, se ei ole pentu".

Aapolla on myös Hullun Puutarhurin ominaisuudet, eli kukkapenkeissä on todella ahdasta. Siinä missä Taran periaate on tuijottaa ja ehkä joskus näykkäistä rikkaruohoa, Aapon periaate on tappaa ja syödä ne. Se syö  myös kukkivia kasveja. Tulppaanin terälehdet jäävät tosin inhottavasti kitalakeen kiinni. Jos Tara on perässäni lähes aina, Aapo pistää paremmaksi. Ei ole yksinäinen olo kun kelpie ja kelpien kuono on mukana ihan joka paikassa. 

Ironista että Taran takajalan ongelmat näyttävät kadonneen Aapon tulon myötä. Hieman pelkäsin kun Taran takajalka (ts. selkä) on oireillut pidemmän aikaa ja miten sitten käy kun ne kaksi tarhapöllöä revittelevät yhdessä. Mutta Tara ei onnu eikä arista jalkaansa lainkaan ja Hanna-Kaisan hieronnassa Taralla oli vähemmän lihasjumituksia kuin edellisellä kerralla. 

Hauskaa tuolla vauhtikaksikolla ainakin on.

Aapo ja vinkulelu

Propelihännät testaavat juuri leikattua nurmikkoa.

Tara lähtee kohta lentoon....


Kelpie pinkoo sananmukaisesti häntä viivana :)

Seuraavassa päivityksessä on kukkakuvia. Siis niiden, jotka ovat selvinneet myyrien jäljiltä. Tänään laskettelin litratolkulla vettä letkulla ja kanankakkaa perään koloihin, jotka eivät olleet enää reikiä. Ne olivat niin isoja aukkoja, että epäilen kukkapenkissämme viihtyvän majavan kokoisia myyriä.