Mustavalkoista menoa

Klassikkolaulu tuli mieleen katsoessani perennapenkin tyhjiä kohtia sekä kasvimaata. Perennapenkistä kukat ja rikkaruohotkin ovat paikoin kadonneet myyrien toimesta, mutta mitä on tapahtunut pavuille kasvimaalla? Viidestäkymmenestä pavusta on itänyt kolme (!), eikä hurraamista ole porkkanoissakaan. Niiden siemeniä kylvin kolme pussillista ja vain yhdessä rivissä on porkkanamaista elämää. Punajuurissa ei ole harventamista, koska pitkässä kohopenkissä on tilaa niille kaikille viidelle jotka ovat elossa. Ja nekin kasvavat sivusta, koska eräät karvatassut oikoivat siitä kunnes tein aidan eteen. Lisää kadonneita asioita (tuntuu olevan meidän perheen teema viime kesän muutoista alkaen...): jos ostan 50 kruunuvuokon mukulaa eri paikoista, miten on mahdollista että yhtä lukuunottamatta kaikki ovat valkoisia? Mihin ne värilliset ovat jääneet? Mansikoiden häviämisestä voin sentään syyttää rastaita. Kiitos edesmenneiden marsujemme, saamme edes osan mansikoista säästettyä meille. Marsujen

Onneksi alkukesän illat (ja yöt) ovat valoisia. Pihalla voi touhuta mäkärien ja hyttysten syöttinä myöhään ja ulkoiluttaa koiria ilman otsalamppua keskellä yötä. Mutta silti tuntuu etten ehdi pientäkään osaa siitä, mitä pitäisi. Toukokuun lämpimien säiden takia kaikki tulppaanit ja miltei kaikki narsissit kukkivat kerralla ja sen jälkeen on ollut hiljaista. Eli vähemmän väriloistoa. Joku pahasti myöhästynyt kerrottu tuoksuva narsissi sinnittelee nauhuksen lehtien välissä, lopuista on muisto vain. Nostin osan tulppaaneista ylös varsien ja lehtien kuihduttua ja pääsin vihdoin istuttamaan daaliat niiden tilalle. Kukkapenkissä on tilaa muutenkin kun myyrät ovat tehneet siellä omia projektejaan. Ensimmäinen pioni ehti jo kukkia ja toisten nuppujen aukeamista odotan innolla kun ei ole tarkkaa tietoa lajikkeista. Sain lahjaksi kaksi muutakin pionia, juuri sopivasti kuolevien ruusujen tekemiä koloja paikkaamaan. Pihalla on ollut oudon rauhallista tämän viikon kun se Hullumpi Puutarhuri e

Mitä muuta on kadonnut kuin minun tokomotivaationi? Ainakin kolme paria puutarhahanskoja (Aapo...), saksankirvelit (hävitin tietoisesti), huonot yöunet (en kaipaa takaisin), koiranäyttelyinto (palataan asiaan 10 vuoden kuluttua jos meillä on silloin näyttelykelpoinen koira), puolet kesävaatteistani (ovat olleet kadoksissa ensimmäisestä muutosta lähtien, eli miltei vuoden), paljon vesiheinää ja rikkaruohoja (minä kitkin, Aapo söi). Aapolla on hyvänhajuinen hengitys ja koko koira tuoksahtaa anikselta (ouzolta, sanoisi joku...). Se on saksankirvelin tuoksu ja sitä mukaa kun leikkasin kirvelipuskia alas, Aapo söi pehmeitä oksia. Sama juttu mintun kanssa. Kyllä sen kelpaisi nyt hönkiä näyttelyissä tuomarillekin :)

Ei voi kirjoittaa että motivaatio olisi kadonnut tai hukassa, mutta vähissä se on. Tokoilussa siis. Puutarhassa motivaatiota riittää enemmän kun on aikaa ja voimia. Kysyy intoa (mutta ei järkeä) ajaa 70 kilometriä suuntaansa arki-iltana kouluttamaan omia koiriaan, joista toinen ei pysty ei kykene vaan paineistuu kentällä ja toisella on ihan omat huvit. Paluumatkalla bonuksena ukkosmyrsky ja sade, joka teki moottoritielle paksun vesipatjan ja vei näkyvyyden. Niin, ja olihan mukana Aapo-kelpie, joka piti huolen ettei treeneissä ollut liian rauhallista.. Taralla on pahemman luokan ahdistus tokoillessa, enkä tiedä miksi. Mitään ikävää sille ei ole treenatessa sattunut viimeisen vuoden aikana. Nopan tokomoottori pätkii taas. Sen mielestä omat pelleilyt ovat mukavampia kuin vakava tekeminen, etenkin jos on yleisöä. Tosin sen lääkitys ja Addisonin taudin tuomat oireilut (kuten lähes jatkuva pissailun tarve) haittaavat treenaamista myös. Pidetään siis taukoa (keskellä parhainta treenik

Toukokuun viimeisenä sunnuntaina osallistuimme kisanomaisiin treeneihin tutulla treenikentällä. Kokemus oli erinomainen ja opettavainen. Myös siksi, että päätin sen jälkeen ettei Taran tarvitse osallistua enää ikinä mihinkään kisoihin ja onneksi Nopan kanssa ei kisata koskaan virallisissa kisoissa (Addisonin taudin lääkitys estää osallistumisen). Tara paineistui jostain syystä valtavasti. Yritin olla rento jopa niin, että tuomarimme mielestä olin liiankin löysä. Kuvista huomaa, että ryhti puuttui ainakin. Tara teki kaiken teknisesti oikein, mutta hidastetusti ja korvat luimussa. Joka kuvasta näkyy, kuinka se ei viihdy kehässä lainkaan. En tiedä miksi, treeneissä se on ollut hyväntuulinen ja paljon reippaampi. Jatketaan sen kanssa treenejä, mutta vain omaksi huviksi eikä koskaan kisatarkoituksessa. Noppa otti ilon irti kun huomasi että paikalla on yleisöä - ja kamera. Se osaa, mutta pisti taas esityksen päälle. Kun vihdoin saimme sen tuomarin avustuksella ruutuun, se jysähti sinne