kuva

kuva
Vielä kaikki neljä yhdessä, elokuussa 2017

15.3.2013

Lääkitys kohdallaan

Lähdin eilen Viikkiin yliopiston eläinsairaalaan levollisin mielin Nopan kanssa (Tara tuli taas turistina mukaan) sillä viime päivät Noppa on ollut pirteämpi kuukausiin. Parina päivänä se jopa hieman leikki Taran kanssa.

Tunsin sisältäni sulavan ison ahdistuksen möykyn pois lääkärin kertoessa että Nopan verikokeiden tulokset ovat loistavat, munuaisarvotkin olivat kohdillaan. Addisonin tauti ja kortisonilääkitys saattavat kuulemma tehdä "pikku kepposia" elimistössä, joten säikähdyksiä ja lisätutkimuksia saattaa olla edessä jatkossakin. Mutta toistaiseksi kaikki on niin hyvin kuin Addisonin taudin potilaalla voi olla: Noppa on eläväinen, nähtävästi kivuton ja hyväntuulinen. Ihanaa!

Taudin mörkö on taustalla kuitenkin jatkuvasti: rokotusten kanssa pitää olla todella varovainen, eikä niitä voi ottaa yhtä aikaa, Noppa on tulehdusaltis ja tulehdukset ovat vaarallisempia kuin normiterveelle koiralle ja Noppa väsyy helposti. Iho kuivuu ja tulehtuu myös herkästi joten kesäksi sen turkkia pitää lyhentää ja ohentaa.

Koulutuksissa se on aivan intopinkeänä, tosin sitten hutiloi liikkeissä ja touhottaa enemmän kuin tekee. Mutta pääasia että se nauttii tekemisestä! Lääkityksen takia se väsyy nopeasti, joten hakutreenit taitavat olla Nopalta ohi. Harmi, sillä se oli laji jossa näki Nopan juoksevan vapaaehtoisesti :) Seuraava laji jota kokeillaan, on jälki ja toivottavasti pääsisimme kokeilemaan vepeäkin. Kisoihin ei koskaan päästä kroonisen lääkityksen takia (antidoping-säännöt), mutta kunhan Noppa saa jotain mieluisaa tekemistä.

Taralla on ollut lihakset aivan jumissa ja sillä on nähtävästi kipuja myös muualla. Ensimmäisen kerran näin sen irvistävän eläinlääkäri Tammisalolle kun hän hoiti Taraa. Yleensä kivuista huolimatta Tara on hoitotilanteissa hyvin kiltti. Nopalla ei lihasjumituksia ollut, se otti tirsat hoitopöydällä...

Tara käy jatkossakin säännöllisesti hierojalla, laserhoidossa ja akupunktiossa, käyttää Back-on-Track-takkiaan ja saa lisäravinteita. Toivottavasti se touhottaa noilla avuilla vielä monta vuotta. Talvet kylmine keleineen ovat Taralle selvästi hankalampia kuin kesät, vaikka se silloin liikkuu paljon enemmän.

Huvittavaa on ollut huomata kuinka Taralle on tullut omaa tahtoa. Se on aina ollut nöyrä, mutta kun päässä jumittaa, ei aina kaikki asiat mene perille niin helposti. Ja huonon hermorakenteen takia sillä jumittaa aika usein... Viikko viikolta ja vuosi vuodelta onneksi vähemmän. Nyt se alkaa olla normaali keski-ikäinen koira senkin suhteen, että sillä on ihan omia toimintatapoja ja asioita, joita se tekee yksin. Yleensä se matkii Noppaa tai seuraa, miten se reagoi.

Taran omiin juttuihin kuuluu sen sangen kovaääninen kommentointi erityisesti nukkuessa (haukut, ulinat, murinat, tuhinat). Nuo uniäänet herättävät välillä meidätkin ja joskus Tara on säikähtänyt omaa unihaukkuaan niin, että on pudonnut sohvalta. Nopan ilme sitä katsoessa olisi ollut kuvaamisen arvoista :) Tara kommentoi myös muuten vain makoillessa mölinällä, joka muistuttaa äänenmurrosta potevaa lammasta. Autossa se on rasittava laulamisensa kanssa kun auton nopeus on alle 20 km/h. Kun vauhtia on tarpeeksi, se hiljenee.

Tapojensa orjia ne ovat kyllä molemmat. Ruoka pitää tulla tiettyyn aikaan, ulkona kävellään tiettyjä reittejä (pasmat menee ihan sekaisin jos mennään väärään suuntaan :) ja tarpeet tehdään pihalla lähes aina samaan paikkaan. Niillä on oma vessa-alue pihalla. Kätevää.

Nautimme tänään aurinkoisesta päivästä, koiratkin tarkenivat pihaleikeissä ilman takkeja. Noppa jahtasi lumimörköjä innolla, jota en ole sillä nähnyt pitkiin aikoihin. Jossain vaiheessa se hepuloi keskenään niin, että Tarakin hämmentyi. Pääasia että sillä oli kivaa!



 Lumimöröt voivat olla myös paikoillaan, silloin niitä tutkitaan rauhallisemmin.
Kahden istuttava sohvamme on kuulemma liian ahdas, ainakin Taran mielestä. Nopan vatsa on paljas, koska siitä on ajeltu karvat ultraäänitutkimuksen takia.

Taraa väsyttää

Ei sillä pahoja jumituksia näytä olevan niskassa...






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti