Mikään ei ole niin varmaa kuin muutokset

Ei pääse tylsistymään eikä aika käymään pitkäksi, kun sekä suunnitellut tapahtumat että yllättävät muutokset sekoittavat rutiineja. Taloprojektimme lisäksi (repimistä, maalaamista, laatoittamista, hiomista, pesemistä ja valamista vielä kuukausien ajan) työtä riittää pihalla ja mökillä.

On aika ristiriitainen olo kun toisaalta sisällä olisi urakkaa enemmän kuin tarpeeksi, mutta miltei fyysisesti ahdistaa katsoa lumimäärää (ja miettiä mitä kaikkea myyrät ovat sen alla tehneet...) ja odottaa aurinkoa: lämpöä ja ennenkaikkea valoa. Saila suunnitteli meille pihan muutokset, joihin olimme erittäin tyytyväisiä. Siinä yksi syy, miksi odotan kevättä: pääsisin toteuttamaan Sailan suunnitelmia ja siten ratkaistua monta ongelmallista kohtaa pihasta. Asiaa hieman mutkistaa se, että ensin pitää odottaa muutaman tuhannen kilon painoisia koneita pihaa muokkaamaan... Samalla pihalta lähtee iso kontti ja huvimajakin vaihtaa paikkaa. Kasvimaa jää koneilta rauhaan ainakin osittain ja sitä varten odottaa jo laatikollinen hyötykasvien siemeniä.

(liian) Hanakasti leviäville tarha-alpeille, nauhuksille ja kenties päivänliljoillekin Saila suunnitteli oman rajatun kohopenkin tontin rajalle. Taidan istuttaa sinne muitakin keltaisia perennoja, se saa hehkua keltaista sitten alkukesästä ensimmäisiin syksyn halloihin asti.

Etupihalta siirtyy pari puuta ja entinen perunamaa muokataan nurmikoksi, koirille tulee lisää tilaa hepuloida ja leikkiä. Toivottavasti Noppa toipuu kesään mennessä, sillä vaikka lääkitys on tehonnut hyvin ja se on huomattavasti piristynyt, ei se ihan ennallaan vielä ole. Lenkeillä se juoksee ja touhuaa, mutta sisällä on enimmäkseen vaaka-asennossa eikä leiki Taran päivittäisistä yrityksistä huolimatta. Tosin iltaisin Noppa on tukevassa istuma-asennossa. Telkkarin edessä. Tuijottamassa minua. Sille iskee pohjaton nälkä joka ilta kahdeksan jälkeen. Ihan sama mitä sille antaa tai on antamatta, se kiukuttelee niin kauan kun olemme hereillä. Vasta kun valot sammutetaan, se hiljenee.

Lääkitys aiheutti alussa Nopalle myös valtavan janon, joka aiheutti jatkuvan pissahädän. Vaikka koirat pääsivät ulos parin tunnin välein, pesin lattioita päivittäin viime viikonloppuun asti. Nyt lääkityksen muutoksen vaikuttaessa juomisen tarve ja samalla lattialle tipottelu on vähentynyt. Aloin jo väsyä jatkuvaan lattioiden luuttuamiseen, etenkin kun Tarallakin falskaa sen selkäongelmien takia.

Ostin Nopalle (ja Tarallekin) turkin ja ihon hyvinvointiin tarkoitettua öljyseosta eläinkaupasta ja Nopalla on nyt aivan hervoton turkki. Sen lisäksi että karvaa on paljon, se on hyvin pehmeää ja kiharaa. Tänään oli lähes suojakeli ja laitoin Nopalle Hurtta-puvun, ettei se kerää puoltä Hämeen hangista turkkiinsa mukaan. Lenkillä se paineli Taran perässä trikoot vilkkuen. Ei verkkarit siis haitanneet menoa eikä lumi tarttunut kiinni. Taralla on niin lyhyt ja liukas karva, ettei siihen tartu juuri mikään. Onneksi.

Tulevalle keväälle on tiedossa säpinää myös muuten kuin taloprojektin takia, kesästä puhumattakaan. Ei käy aika pitkäksi eikä raha pääse kerääntymään tilille... Jos ei muuten niin Nopan taudin takia, seuraava käynti Helsingissä Yliopiston eläinsairaalassa on taas parin viikon kuluttua.

Tämä kuva on  toissakeväältä etupihalta. Misty-kelpie ja Tara leikin tiimellyksessä. Misty näyttää siltä että se aikoo haukata Tarasta palan ja Tara on kääntynyt kaksinkerroin :)



HUOM! Puutarhoista puhuttaessa: käykää katsomassa Seija Airamon puutarhan ystävien Facebook-sivuja ja jakakaa linkkiä muillekin. Biologi, opettaja ja intohimoinen puutarhuri Seija Airamo oli puutarha-asioissa kaiken tietävä, sympaattinen, älykäs ja aikaansaava tehopakkaus. Vaikka Seija ei ole enää keskuudessamme, hänen työnsä jälki elää kauan. Seijan puutarha on unohtumaton, 40 vuoden ahkeran työn tulos.
https://www.facebook.com/SeijaAiramonPuutarhanYstavat (linkki toimii vaikkei olisi kirjautunut Facebook:in).




Kommentit

  1. Kiva, että ideat olivat toteutuskelpoisia! Ja hyvä, että tuli mietittyä nuo maansiirtoasiat ja muut siirrot hyvissä ajoin ennen koneen saapumista.
    Mukavaa kevään odotusta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos itsellesi, helpotit suunnittelutyölläsi huoliani ja takuulla säästimme ison summan rahaa kun ei tarvitse kokeile ja erehdy-menetelmää kasvien kanssa.

    Olen jo suositellut ja tulen suosittelemaan suunnittelutyötäsi muillekin. Sen lisäksi että suunnittelija on pätevä, järkevä, nopea ja osaava, hän on myös erittäin mukava ihminen!

    VastaaPoista
  3. Kiva lukea teidän kuulumisia sieltä. Olisi kiva tulla käymään joskus teillä. Mistykin on edelleen vapaa kelpie leikki täti! Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. T:Taina ja tytsyt

    VastaaPoista
  4. Upeeta, että Noppa-mammalla on jo parempi olo ja lääkitys on saatu kohdalleen. Täytyykö teidän käydä seurannassa usein? Niin ja hienolta kuulostavat puutarhasuunnitelmat, pitäisi varmaan meidänkin joskus teettää sellainen.
    Terkuin Katja ja Hessu

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nopan diagnoosi: Addisonin tauti

Ei-toivottuja perennoja

OravaTV:ta pitäisi säätää ja karvanorppa vadelmapuskassa