Viikon kukkakuvat

Viimeisetkin narsissit (ne Juhan äidiltä aikoinaan saamani, ihanasti tuoksuvat) avautuvat, samoin loputkin tulppaanit.

Keltainen keisarinpikarililja lopetti jo kukinnan, oranssit jatkavat vielä jonkin aikaa.

Koristekirsikkapuiden kukinta oli upea, mutta nopea. Niitä juuriversoja on niin paljon ja ne ovat jo puun kokoisia (parimetrisiä) että saha käy ensi viikolla.. Muuten perennapenkki jää varjoon ja takapihan perä muuttuu entistä ryteikköisemmäksi.

Kärhö kukkii nyt ensimmäisen kerran, yleensä se tekee uusinnan loppukesästä. Ilokseni clematikset selvisivät talvesta hyvin vaikka ylimmät osat taas paleltuivatkin. Uutta alkua pukkaa!

Keisarinpikarililja

Kerrottuja pinkkejä papukaijatulppaaneja, ei haisuakaan mikä on nimi ja mistä olen sipulit viime syksynä tilannut..


Kerrottuja narsisseja

Kärhö

Saija! Mikä tämä on?

Yksinkertainen, kaunis narsissi. Eikä taaskaan mitään muistikuvaa mistä se on pihalleni ilmestynyt.

Punaista ja valkoista, tulppaaneja siis

Purppuranpunainen tulppaani, yksinäinen sellainen. Taitaa olla toissavuotisia.

Hehkeän vaaleanpunainen kerrottu tulppaani

Koristekirsikkapuu - se isoin niistä. Etualalla Noppa jyrsii porkkanaa (ja voikukat rehottavat nurmikolla...)

Nämä ovat niitä huumaavan ihanasti tuoksuvia narsisseja.

Talon sivustaa, tulppaaneja, tyräkki ja Hullu Puutarhuri

Pienin kuusama kukkii. Tämän piti olla tuoksuva valkokukkainen?!


Kommentit

  1. onko tuo vaaleanpunainen kerrottu tulppaani 'diandra' vai 'ancelique' vaiko ihan joku muu.Minulle tuli viimesyksynä diandrana tilattuna likipitäen tuollainen, mutta kuvastojen perusteella oletan sen ancelique'ksi.Tilatut ja lähetetyt kun kuitenkin harvoin kohtaavat, niin saattaa saada mitä tahansa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei-toivottuja perennoja

Nopan diagnoosi: Addisonin tauti

OravaTV:ta pitäisi säätää ja karvanorppa vadelmapuskassa