Noppa kävi lääkärissä

Noppa kävi kuluneella viikolla eläinlääkäriasema Hertassa, jossa se tutkittiin taas ja otettiin uudet verinäytteet. Edellisellä kerralla sillä todettua anemiaa ei enää ollut, joten Noppa sterilisoidaan ensi viikon perjantaina.

Helpotus oli suuri, sillä olimme kaikki ihmeissämme sekä huolissamme anemiasta ja miksi se oli Nopalle tullut.

Olen varma, että se johtui jotenkin siitä järjettömästä valeraskaudesta, joka muutti Nopan täysin psyykkisestikin pitkäksi aikaa. Nyt se juoksee ulkona, leikkii Taran kanssa ja sillä on huumorintajuakin. Valeraskauden aikana se oli masentunut ja kiukkuinen ruuan kanssa oikutteleva zombie.

Tarakin sai vinkulelunsa takaisin! Ne olivat evakossa kun Noppa olisi ominut ne pennuikseen.

Pullerosta ei ole uusia kuvia (uhkasin ottaa siitä kuvia vasta kun sen karvanlähtö on hurjimmillaan ja se näyttää paljon hoikemmalta :), ohessa pari kuvaa heinäkuulta 2007 jolloin Noppa tuli meille. Kuvissa Noppa on suunnilleen 13 viikon ikäinen.

Tässä asennossa se nukkuu vieläkin, yli kymmenen kiloa ja toistakymmentä senttiä isommalla mitoituksella tosin :)

Jestas se on ollut pieni ja suloinen! Etenkin nukkuessaan.. Tuon edesmenneeltä Wilma-corgilta perityn patjansa se tuunasi uuteen uskoon muutama päivä myöhemmin. Ylipäätään kaikki kankaat olivat ihania pienen pennun askartelujuttuja. Ja vähän isommankin. Meillä ei ollut yhtään ehjää tyynyä eikä koiranpeittoa. Minä sain myös verkkarit 3/4-lahjemitoituksella, tosin vain toisen lahkeen..

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nopan diagnoosi: Addisonin tauti

Ei-toivottuja perennoja

OravaTV:ta pitäisi säätää ja karvanorppa vadelmapuskassa