kuva

kuva
Maura tappaa voikukkaa toukokuun alussa

4.3.2012

Kevättä odotellessa

On talvessa jotain hyvääkin. Kuten nämä aurinkoiset kevättalven päivät, jolloin tuntuu mykistyvän valosta ja raikkaasta ilmasta. Koiratkin nauttivat selvästi, etenkin kun niille oli hankikanto. Minulle ei, huomasin kun hulahdin etupihalla miltei reittä myöten lumeen.

Viimeistään parin kuukauden kuluttua narsissit, krookukset ja muutama rohkea tulppaanikin ovat jo hyvässä kasvussa, on niitä odotettukin! Lumikellot tulevat esiin jo varmaan tämän kuun aikana lämpimissä kohdissa.

Kävin koirien kanssa lenkillä metsässä ja pellolla, tai siis pellon reunalla. Kaikki peltoalueiden polut oli tehty laduiksi, jonne ei kyltin mukaan ollut jalankulkijoilla eikä koirilla asiaa. Erikoista. Ikään kuin koko tienoo olisi varattu vain Pyhille Hiihtäjille, muut pysykööt poissa koko talvikauden.

Onneksi huomasin kyltin vasta takaisin kadulle palatessamme. Emme todistettavasti hiihtäjiä häirinneet kun ainoa sellainen oli pellon toisella puolella. Minä kävelin ladun vierustaa ja koirat nauttivat hankikannosta.

Takaisin kotiin katuja kävellessä (lue: luistellessa) olikin tuskaisempaa. Kadut olivat peilijäässä ja töpöttelevä kävely sai sitten koko kropan kipeäksi. Koirilla on neliveto, niitä ei liukkaat tiet haitanneet.

Taran selkä on ollut viime viikot selvästi paremmassa kunnossa, syitä on monia. Hoidot, lämmenneet säät, BOT-takki, uinti... Toivottavasti pysyisikin parempana. Pissojakaan ei ole valunut sisälle lenkin jälkeen pariin viikkoon.

 Pullerolla on lähes omaehtoinen dieetti menossa meidän tekemän lisäksi. Se on niin valeraskaana, että temppuilee ruuan kanssa, mikä on hyyvin harvinaista. Sitä tapahtuu vain silloin, kun se on todella kipeä tai todella valeraskaana. Nyt on vuorossa jälkimmäisen poteminen, sillä herkut kelpaisivat.

Noppa pohtii pihalla. Hieman valo häikäisee kun silmät ovat vain puoliksi avoinna.

Pullero katselee variksia. Ei uskalla lähteä perään kun mamma on edessä kuvaamassa... Huomaa pystyssä törröttävät kiharat selkäkarvat!

Onko minulla lenkillä tunne, että joku paimentaa minua? Juu on...

 Jösses tuota Taran häntää. Käy laskuvarjosta ja jarrusta vauhdista pysähtyessä...

 Tara vahtii pihalla skarppina - silmät kiinni...
 Tuijotusta pellolla. Se mainitsemani ainoa näkynyt hiihtäjä on näkyy pikku pisteenä kuvan vasemmassa ylälaidassa.

Rakas TaraTolvana 4.3.2012 
Onpas sillä muuten isot korvat!

3 kommenttia:

  1. :D Noppa on hubaisa ja Tara just semmonen, ko olet kuvaillutkin.
    Noppa on varsinainen halinalle!:) Taran lumukorvat ovat kyllä jess!
    Kuvissakin kaksi niiiiin erilaista menijää.

    VastaaPoista
  2. Nämä sun rakkaat piskit on niin kauniita! Nopan puoliavoimet silmät ja ylväs varisten tarkkailu, ja Taran reippaat hörökorva-asennot. Voi että. On tää vaan edelleen mun lempikoirarotu, jonka joskus ottaisin jos ottaisin koiran. Vaikka kerrotkin hankaluuksista, terveysongelmista sun muista. Ja vaikka Ransu ei anna ottaa koiraa. On ne vaan niin ihania (huom! ei kaikki koirat, ainoastaan bortsut (ja jotkut harvat muut)).

    VastaaPoista
  3. Noppa on todellinen halinalle, sen verran paksu ja pehmeä että sitä halailee ilokseen :) Eikä se pistä sitä pahakseen, päinvastoin. Varsinkin nyt kun se on valeraskaana, on sen liikkuminen ja toiminta normaaliakin rauhallisempaa ja se tulee halittavaksi omatoimisesti.

    On Tarakin rauhoittunut siitä mitä se on ollut. Tosin kolme vuotta järjestelmällistä koulutusta ja tapoihin totuttelua ja iän tuomaa vakavuutta (?) on hieman hiljentänyt sitäkin. Mutta ei siitä koskaan normikoiraa tule :)

    VastaaPoista