Fiona, Tara ja Maura itsenäisyyspäivänä 2017. Kuva: Kristiina Kerttula

8.3.2012

Halinallesta ja kotikahelista

Tämä teksti on osittain "ääneen" pohdintaa ja osittain vastaus Maahisten ja Sailan kommentteihin edelliseen kirjoitukseeni.

Maahiset kommentoi koirien eroavaisuuksia ja todellakin; jos joku kysyy minulta millainen on bordercollie, vastaan että joku pidempään rotua harrastanut voisi kertoa paremmin tai sitten mietin millainen olisi Nopan ja Taran välimuoto. Ne ovat niin erilaisia luonteiltaan ja ulkonäöltään (vaikka vieraiden mielestä ne näyttävät ihan samanlaisilta...), että vain tietyt rotuominaisuudet yhdistävät niitä.

Siinä missä Noppa on aina ollut hyvin rauhallinen, päättäväinen, itsenäinen ja kooltaan isokokoinen (roteva), on Tara miellyttämisenhaluinen, pehmeä, herkästi kiihtyvä (liian kiihtyvä), innokas, epävarma, huomionhakuinen ja rakenteeltaan erilainen kuin Noppa.

Noppa on kaikkea muuta kuin nöyrä, mutta se ei koskaan ole vihainen ihmisille. Matami tuntee arvonsa ja sillä on itsetunto kohdallaan.

Tara kiihtyy kaikista uusista tilanteista ja jopa jokapäiväisistä rutiineista. Sillä on yhä pakkomielteitä vaikka suurimmasta osasta se on päässyt jo eroon. Tara rakastaa rutiineja, sillä ne tuovat selkeyttä sen elämään. Uudet tilanteet stressaavat, mutta onneksi sillä on järkevä ja rauhallinen Noppa tukena.

Taralla "leikkaa kiinni" (onneksi nykyään harvemmin) helposti, pää ei kestä tilanteita joissa se kiihtyy liikaa tai joita se ei hallitse. Agility on hyvä esimerkki: Tara pystyy suorittamaan pari estettä ja sitten se sinkoilee holtittomasti loppuja päin, koska pää ei pysy mukana vauhdissa.

Noppa menee agilityesteitä hitaanpuoleisesti, mutta harkiten ja hyvin varmasti. Sille tulee otsaan ajatusryppy ja korvat menevät vaakatasoon - ja sitten mennään! Silloin kun se ei ole hormonihöyryissään (odottaa juoksuja, on juoksuissa tai valeraskaana tai imettää "pentuja") se on hyväntuulinen ja hetkittäin jopa vilkas :)

Noppa kiihtyy harvoin, mutta vakuuttavasti. Vaikuttavaa katsoa, miten se suunnilleen hyräilee itsekseen metsälenkillä tai pihassa ja seuraavassa sekunnissa ampaisee rusakon tai variksen perään - turhaan (tärkeintä on lähtö, ei kiinni saaminen) tai miten luonnetestissä se puolusti minua erittäin vakuuttavasti ja seuraavassa hetkessä kävi pussailemassa tuomaria kun hän otti hupun ja kepin pois ja tuli tervehtimään Noppaa. Sen kiihtymisen nopeus ja nopea lasku on myös haitta: treenatessa sitä on vaikea saada pysymään "vireessä". Paras vireen ylläpitäjä sille ahnepossulle on namit, joita ei kisoissa voi antaa.

Tara yrittää aina parhaansa, vaikkei osaisikaan. Sen mielestä on ihan mahtista tehdä kanssani jotain, saa huomiota. Tokosta se tykkää selvästi, vaikka uudet opeteltavat asiat jännittävät. Kisatilanteista puhumattakaan (jännittää ohjaajaakin, siinäkin syy miksi Tara hyytyy kisoissa).
Terveysongelmia Taralle kertynyt valitettavan paljon, niin fyysisiä kuin henkisiäkin. Kummatkin johtuvat osittain perimästä, osittain siitä mitä sille oli tapahtunut ennen kuin tuli meille. Paljon huonoa tuuria ja huono alku herkälle koiralle. Se on hyvin onnettomuusaltis, huono koordinaatiokyky yhdistettynä kiihtyviin kierroksiin ja pään jumituksiin takaa sen, että olemme eläinlääkäriaseman ja apteekin haava- ja sidontatarpeiden osaston vakioasiakkaita.

Sen päälle vielä murtuneen kyynerpään jättämät ongelmat ja selän vaivat, jotka tuovat yllättäviäkin ongelmia (kuten joulukuussa alkanut holtiton pissan valuminen lenkkien jälkeen). Taran odotettavissa oleva elinikä ei ole pitkä johtuen sen tapaturma-alttiudesta ja selän ja kyynerpään ongelmista. Mutta en mieti sitä, vaan touhotetaan päivä kerrallaan ja annetaan Taran elää täysillä.

Ongelmien salailu tai niiden kaunistelu ei ole järkevää eikä ainakaan paranna ketään eikä mitään. Taran luonne- ja terveysongelmien takia ei olisi tullut mieleenkään käyttää sitä jalostukseen, edes sen sukutaulussa ei ole mitään jonka takia olisi pitänyt jatkaa sukua. Se ei olisi todellakaan jalostamista, rodun parantamista.

Koiran/koirien - tai minkä tahansa lemmikkieläimen - omistaminen ei ole kroonista onnea ja autuutta. Paljon vaivaa, paljon murhetta ja rahanmenoa, surua myös. Mutta vastapainoksi hauskoja ja unohtumattomia hetkiä, karvaisia halauksia sekä valtavasti iloa. Joka päivä.

Minä ja rakkaat karvakorvamme elokuun lopussa viime kesänä.

 Tara pinkoo mökillä ensimmäisenä kesanä 2009


2 kommenttia:

  1. Vau miten ihana terassikuva! Voi kesä ♥ Ja voi karvahalit ♥

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva kirjoitus. Pitäiskö itekin laitella omat beecee-karvakuonot samalla tavalla analyysiin.
    Meillä vain ei ole noin suuria eroja. Tulisi tylsä juttu.
    Mutta, jos laittaisin KAIKKI kuonot keskinäiseen analyysiin, niin sitten alkaisi olla eroja.Mutta se taas ei ole järkevää.
    Terassikuva on tosi JESS.Toivotaan Taralle monta hyvää aikaa ja Nopalle kans. (...sitten, kun ne pennut on vierotettu...;))

    VastaaPoista