kuva

kuva
Maura tappaa voikukkaa toukokuun alussa

22.3.2012

Olipahan vilkasta treenikentällä ja mitä tehdä löytöeläimille ilta-aikaan?

Oli takuulla viimeinen kerta kun pyydän tokoporukkaa Tuusulaan treenaamaan. Minulla on selvästi joku paha karma. Viime viikolla kenttä oli kuin pohjoiskorealainen moottoritie, ei ketään missään. Tänään se oli kuin Mannerheimintie neljältä...

Sen lisäksi, että paikallisella teatterilla oli viereisessä rakennuksessa esitys jonne tuli katsojia kentän läpi ja  jonka vahtimestari oli kovin kiinnostunut (positiivisessa mielessä) mitä kentällä teemme ja miksi, paikalle tuli hyvin tuttavallinen mies kahden vapaana olevan ja kiltin pointterin kanssa.

Kun vihdoin luulimme päässeemme eroon ylimääräisistä kenttävierasta, paikalle pyyhälsi vapaana oleva labbis. Sen omistaja älysi sentään pyytää anteeksi kun se rykäisi Taraa häiritsemään kesken luoksetuloliikkeen.

Labbiksen mukana kentälle tuli toinen niistä pointtereista, jotka kävivät omistajansa kanssa heti treenien alussa luonamme. Tällä kertaa omistajaa ei ollut mailla halmeilla ja labbiksen omistaja sanoi koiran tulleen heidän mukanaan pidemmän aikaa.

Odotimme toista tuntia ja sen jälkeen alkoi vimmattu soittorumba kolmella puhelimella mitä teemme karanneelle kiltille pointterille. Tuusulan kunnan löytöeläimistä vastaava yritys oli mennyt seitsemältä kiinni, eikä siellä ollut kuin puhelinvastaaja. Edellinen kunnan löytöeläintalo oli poistanut numeronsa käytöstä. Järkyttävintä oli, että kunnaneläinlääkäri käski soittaessamme jättämään koiran kentälle, kun ei sitä voinut viedä löytöeläintaloon.

Kunnaneläinlääkäri siis kehotti eläinsuojelurikokseen, sillä sitähän lyhytkarvaisen, vanhan koiran hylkääminen pakkaseen vilkkaiden teiden läheisyyteen olisi ollut. Käsittämätöntä moraalin, etiikan ja empatian puutetta.

Käsittämätöntä on myös pääkaupunkiseudulla löytöeläinten huostaanotto: karkureiden pitäisi löytyä virka-aikana, sillä sen jälkeen niitä ei saa kuin Viikkiin. Ellei ota omaan kotiinsa yöksi kunnes löytöeläintalo aamulla avautuu.

Onneksi tätä karkulaista ei jätetty yöksi pakkaseen paleltumaan ja kenties jonkun auton alle jäämään, vaan Sanna kyyditsi sen autollaan Sadulle (hänellä on häkit autossa) ja Satu otti kiltin vanhuksen yöksi heille. Hän vie karkurin löytöeläintaloon heti aamusta.

Jaa että miten ne varsinaiset treenit menivät? Huonosti. Kumpikin koira haahuili omiaan kun ne huomasivat että minä en pystynyt keskittymään. Etenkin Noppa sooloili liikkeistä omia versioitaan ja Tara oli kuutamolla muuten vain. Turha ilta sen osalta. Kun tekee, pitäisi tehdä keskittyneesti ja kunnolla.

Nopan poika Hessu kokeili paimennusta

Lisää Hessun ensitapaamisesta lampaiden kanssa Katjan blogissa.

Mamma-Nopan valeraskaus on edennyt viime viikonloppuna tapahtuneen "synnytyksen" jälkeen "pentujen" imettämisvaiheeseen. Oiva keino saada sen ajatukset muualle on antaa naudan sääriluu (tai puolikas) sille ja Taralle kaluttavaksi. Kun luusta ei enää irtoa mitään, voi yrittää varastaa kaverin luun. Ilta kuluu rattoisasti koirien vakoillessa ja väijyessä toistensa luita ja Nopalla on muuta mietittävää kuin valepennut.

18.3.2012

Pullero pinkoo ja muita talvikuvia (toivottavasti viimeiset tänä talvena)

Hämeessä oli tänään upea hankikanto josta koirat ottivat ilon irti. Todistettavasti hankikannon kiloraja tuli meikäläisen painon kohdalla vastaan...

Toivottavasti nämä ovat tämän talven viimeisiä "paljon lunta" kuvia!

Yllätys yllätys, viimeistä kuvaa lukuunottamatta kuvissa on Noppa.





Tara ja minä

Maata näkyvissä!

Vihdoinkin! Ensimmäiset merkit alkavasta puutarhavauhkoamisesta ovat varmistuneet!

Lumet sulavat, kohta versoo! Kaikkea! Toivottavasti!

Tosin siis vain kahdella kämmenen kokoisella alueella toistaiseksi, mutta tästä se alkaa :)


 Kävimme tänään Juhan vanhempien luona Hämeessä. Siellä ei ole vielä kiire puutarhatöihin viikkoihin, Tara seisoo kuvassa perennapenkin kohdalla...

Siellä maakellarissa talvehtineet kerrottujen narsissien sipulit olivat jo (liian pitkällä) alulla, olisi pitänyt hakea ne esikasvatukseen aikaisemmin. Kotiin päästyämme olin kotona tyrkkäämässä niitä muoviruukkuihin multaan kun muistin että isot muoviruukut jäivät Hämeeseen eikä minulla ole lämmintä multaakaan... Huomenna siis ostoksille! Isoja saviruukkuja ei jaksa kantaa edes takaisin autotalliin yöksi ja päiväksi terassille.

Hyötäämiseen en enää ala, viimetalvinen kokeilu oli pettymys. Paljon vartta, muutama nuppu ja vain pari auennutta kukkaa. Tulppaaneista ei kunnolla ainuttakaan. Mieluummin istutan ruukkuihin aikaisin keväällä niin että ne kukkivat pitkään ja kauniisti alkukesästä. Etenkin nuo kerrottukukkaiset narsissit ja tulppaanit ovat kauniita terassilla ruukuissa. 

Dahlioiden mukuloista osa oli homehtunut, mutta parissa oli hyvät alut. Loput mukulat ovat omassa autotallissamme sahanpuru-hiekkasekoituksessa. Siellä on ainakin kuivaa, mutta luulen että liian lämmintä. Saatan "joutua" ostamaan puutarhamessuilta muutaman mukulan lisää... :)

Kuluneen viikon kertausta ja koirauintikuvia

Tokotreenejä enemmän ja vähemmän onnistuneesti, mukavia ulkoilusäitä ja kivoja lenkkejä, perjantai-ilta koirakylpylässä - siinä lyhyesti summattuna viikon koira-asiat.

Noppa ei älyä lopettaa valeraskauttaan vaan hyytyy yhä enemmän ja petaa yhä raivoisammin. Tuntuu että se turpoaa lisää vaikka syö huomattavasti vähemmän kuin sydäntalvella. Liikuntaa on lisätty ja ruokaa vähennetty, mutta Pullerosta ei huomaa mitään!

Hormonivetelys-Noppa yllätti positiivisesti maanantaina Veikkolan hallitreeneissä. Aivan vieressä kiiti äänekkäitä agilitytreenaajia, mutta Noppa kuten myös Tara suorittivat tokoliikkeensä niin hyvin, että harkitsin jo kisakalenterin tutkimista. Taran osalta siis. Se toi noutokapulan jo käden ulottuville! Tosin Tara on niin kierroksilla kapulasta että kisatilanteessa taitaa mennä kuula jumiin ja homma tyssätä siihen.

Vielä torstaina Viljan kanssa tokoillessa homma meni aika hyvin, mutta lauantain hallitreenit pistivät miettimään kisakalenterin avaamista korkeintaan kesällä 2013... Kertakaikkiaan epäonnistunut päivä. Noppa muisti olevansa "raskaana"  ja karkaili pummimaan nameja muilta, Tara huuhaili omiaan ja otti häiriötä viereisen kentän agilitytreenaajista vaikkei maanantaina ei ollut vastaavista moksiskaan.

Tänään käytiin tekemässä "omalla" kentällä palauttavat tokoilut, Vilja oli mukana. Se kakara on kohta osaavampi kuin meidän ikitreenaajat!

Koirakylpyläreissulla oli mukana myös ensikertalainen Vilja, joka oli alussa sitä mieltä ettei sen pahempaa paikkaa ja tilannetta olekaan. Osaavan ja rautahermoisen uittajan ansiosta Vilja huomasi, ettei se allas nyt NIIN kauhea olekaan ja loppuvaiheessa se ui jo rauhoittuneena itsekseen. Uittajan seuratessa tilannetta, tottakai. Kaiman Nooa puljasi altaassa kuin vanha tekijä ja meidän karvahirviöt myös. Tosin Noppa oli loppuvaiheessa sitä mieltä että mukavampi istua rampilla ja odottaa kun aallot tuovat vesilelun kuonon ulottuville.

Tänään vietimme aurinkoista päivää Hämeessä, koirat nauttivat hankikannosta. Noppakin innostui juoksemaan, piti ikuistaa kameralle moinen ihme sen valeraskauden aikana.

Vappuna on Nopalle varattu aika sterilisaatioleikkaukseen. Jos sen jälkeen saisin takaisin sen huumorintajuisen, uteliaan, itsekseen touhuavan, leikkisän ja persoonallisen koiran, joka on hävinnyt  hormonihöyryisen nahjuksen jalkoihin yli puolet vuodesta.

Nopalla oli taas kiireinen yö: tähän petaamiseen on kulunut aikaa ja energiaa, sillä päiväpeitto oli pakattu tiiviisti kiinni sohvaan... Mihinköhän väliin tuossa kasassa se meinaa "pennut" synnyttää?!

Koirauimalassa Vilja oli alussa sitä mieltä, että uinti on ihan yliarvostettu juttu. Päättäväisesti se marssi kohti allasalueen porttia.

 Tässä vaiheessa Viljaa vielä jännitti altaasta noustessa

Tara seuraa reunalta Viljan uimista, uittajaa ei enää tarvita Viljaa auttamassa altaassa.

 Kolme mustavalkoista karvasaukkoa lähestyy ramppia: Nooa, Tara ja Noppa

 Noppa ja vesilelu

 Tara-saukko
Uintikuvat on ottanut Joonas

10.3.2012

Johan hyytyy!

Viikolla jäi koirien treenit vain yhteen kertaan ja iltaohjelmat muutenkin vähäiseksi. Loppuviikosta sen huomasi sillä Taralla alkoivat kierrokset nousta rasittaviksi.

Noppa on niin (vale)raskaushuumassa, ettei sitä juur mikään piristä. Nyt se petailee raivoisasti "pentujen" synnytykseen valmistautuessa.

Ensi viikolla on koirille tiedossa neljät treenit. Sitä enempää Taralla ei pää kestäisikään, mutta tuo määrä hyydyttää sitä mukavasti. Lisäksi olemme menossa taas Hyvinkään koirakylpylään, sen reissun jälkeen on yleensä hiljainen ilta tiedossa.

Tänään koirat olivat kahdella lenkillä ja sen jälkeen olimme vanhojen (ei iän, vaan ajan puolesta) treenikavereiden kanssa "omalla" eli Tuusulan kennelkerhon kentällä pienellä porukalla tokoilemassa. Olipas kivaa treenata  pitkästä aikaa tutulla kentällä! Ei ollut seurassakaan valittamista, etenkin kun Tara sai samalla ihan uusia leikkikavereita.

Meidän suorituksissa ei ollut kehumista, osa liikkeistä meni huonommin kuin aikoihin. Mutta fiilis oli hyvä ja pari liikettä onnistui ihan mukavasti. Tara joutui käyttämään aivoja niin, että väsähti yllättävästi. Paljon uusia juttuja ja kavereita lenkkien lisäksi sai sen uuvuksiin.

Kotiin tultuamme kummatkin koirat rojahtivat lattialle eivätkä ole sieltä nousseet kuin syömään. Tosin emäntä hyytyy miltei samaa tahtia... Kotitöitäkin pitäisi tehdä...

Edit: se lepo kesti 2 tuntia 20 minuuttia. Sitten alkoi tuttu tepsutus "Täällä ei IKINÄ tapahdu mitään" ja "Me ei KOSKAAN päästä lenkille!"...

8.3.2012

Halinallesta ja kotikahelista

Tämä teksti on osittain "ääneen" pohdintaa ja osittain vastaus Maahisten ja Sailan kommentteihin edelliseen kirjoitukseeni.

Maahiset kommentoi koirien eroavaisuuksia ja todellakin; jos joku kysyy minulta millainen on bordercollie, vastaan että joku pidempään rotua harrastanut voisi kertoa paremmin tai sitten mietin millainen olisi Nopan ja Taran välimuoto. Ne ovat niin erilaisia luonteiltaan ja ulkonäöltään (vaikka vieraiden mielestä ne näyttävät ihan samanlaisilta...), että vain tietyt rotuominaisuudet yhdistävät niitä.

Siinä missä Noppa on aina ollut hyvin rauhallinen, päättäväinen, itsenäinen ja kooltaan isokokoinen (roteva), on Tara miellyttämisenhaluinen, pehmeä, herkästi kiihtyvä (liian kiihtyvä), innokas, epävarma, huomionhakuinen ja rakenteeltaan erilainen kuin Noppa.

Noppa on kaikkea muuta kuin nöyrä, mutta se ei koskaan ole vihainen ihmisille. Matami tuntee arvonsa ja sillä on itsetunto kohdallaan.

Tara kiihtyy kaikista uusista tilanteista ja jopa jokapäiväisistä rutiineista. Sillä on yhä pakkomielteitä vaikka suurimmasta osasta se on päässyt jo eroon. Tara rakastaa rutiineja, sillä ne tuovat selkeyttä sen elämään. Uudet tilanteet stressaavat, mutta onneksi sillä on järkevä ja rauhallinen Noppa tukena.

Taralla "leikkaa kiinni" (onneksi nykyään harvemmin) helposti, pää ei kestä tilanteita joissa se kiihtyy liikaa tai joita se ei hallitse. Agility on hyvä esimerkki: Tara pystyy suorittamaan pari estettä ja sitten se sinkoilee holtittomasti loppuja päin, koska pää ei pysy mukana vauhdissa.

Noppa menee agilityesteitä hitaanpuoleisesti, mutta harkiten ja hyvin varmasti. Sille tulee otsaan ajatusryppy ja korvat menevät vaakatasoon - ja sitten mennään! Silloin kun se ei ole hormonihöyryissään (odottaa juoksuja, on juoksuissa tai valeraskaana tai imettää "pentuja") se on hyväntuulinen ja hetkittäin jopa vilkas :)

Noppa kiihtyy harvoin, mutta vakuuttavasti. Vaikuttavaa katsoa, miten se suunnilleen hyräilee itsekseen metsälenkillä tai pihassa ja seuraavassa sekunnissa ampaisee rusakon tai variksen perään - turhaan (tärkeintä on lähtö, ei kiinni saaminen) tai miten luonnetestissä se puolusti minua erittäin vakuuttavasti ja seuraavassa hetkessä kävi pussailemassa tuomaria kun hän otti hupun ja kepin pois ja tuli tervehtimään Noppaa. Sen kiihtymisen nopeus ja nopea lasku on myös haitta: treenatessa sitä on vaikea saada pysymään "vireessä". Paras vireen ylläpitäjä sille ahnepossulle on namit, joita ei kisoissa voi antaa.

Tara yrittää aina parhaansa, vaikkei osaisikaan. Sen mielestä on ihan mahtista tehdä kanssani jotain, saa huomiota. Tokosta se tykkää selvästi, vaikka uudet opeteltavat asiat jännittävät. Kisatilanteista puhumattakaan (jännittää ohjaajaakin, siinäkin syy miksi Tara hyytyy kisoissa).
Terveysongelmia Taralle kertynyt valitettavan paljon, niin fyysisiä kuin henkisiäkin. Kummatkin johtuvat osittain perimästä, osittain siitä mitä sille oli tapahtunut ennen kuin tuli meille. Paljon huonoa tuuria ja huono alku herkälle koiralle. Se on hyvin onnettomuusaltis, huono koordinaatiokyky yhdistettynä kiihtyviin kierroksiin ja pään jumituksiin takaa sen, että olemme eläinlääkäriaseman ja apteekin haava- ja sidontatarpeiden osaston vakioasiakkaita.

Sen päälle vielä murtuneen kyynerpään jättämät ongelmat ja selän vaivat, jotka tuovat yllättäviäkin ongelmia (kuten joulukuussa alkanut holtiton pissan valuminen lenkkien jälkeen). Taran odotettavissa oleva elinikä ei ole pitkä johtuen sen tapaturma-alttiudesta ja selän ja kyynerpään ongelmista. Mutta en mieti sitä, vaan touhotetaan päivä kerrallaan ja annetaan Taran elää täysillä.

Ongelmien salailu tai niiden kaunistelu ei ole järkevää eikä ainakaan paranna ketään eikä mitään. Taran luonne- ja terveysongelmien takia ei olisi tullut mieleenkään käyttää sitä jalostukseen, edes sen sukutaulussa ei ole mitään jonka takia olisi pitänyt jatkaa sukua. Se ei olisi todellakaan jalostamista, rodun parantamista.

Koiran/koirien - tai minkä tahansa lemmikkieläimen - omistaminen ei ole kroonista onnea ja autuutta. Paljon vaivaa, paljon murhetta ja rahanmenoa, surua myös. Mutta vastapainoksi hauskoja ja unohtumattomia hetkiä, karvaisia halauksia sekä valtavasti iloa. Joka päivä.

Minä ja rakkaat karvakorvamme elokuun lopussa viime kesänä.

 Tara pinkoo mökillä ensimmäisenä kesanä 2009


4.3.2012

Kevättä odotellessa

On talvessa jotain hyvääkin. Kuten nämä aurinkoiset kevättalven päivät, jolloin tuntuu mykistyvän valosta ja raikkaasta ilmasta. Koiratkin nauttivat selvästi, etenkin kun niille oli hankikanto. Minulle ei, huomasin kun hulahdin etupihalla miltei reittä myöten lumeen.

Viimeistään parin kuukauden kuluttua narsissit, krookukset ja muutama rohkea tulppaanikin ovat jo hyvässä kasvussa, on niitä odotettukin! Lumikellot tulevat esiin jo varmaan tämän kuun aikana lämpimissä kohdissa.

Kävin koirien kanssa lenkillä metsässä ja pellolla, tai siis pellon reunalla. Kaikki peltoalueiden polut oli tehty laduiksi, jonne ei kyltin mukaan ollut jalankulkijoilla eikä koirilla asiaa. Erikoista. Ikään kuin koko tienoo olisi varattu vain Pyhille Hiihtäjille, muut pysykööt poissa koko talvikauden.

Onneksi huomasin kyltin vasta takaisin kadulle palatessamme. Emme todistettavasti hiihtäjiä häirinneet kun ainoa sellainen oli pellon toisella puolella. Minä kävelin ladun vierustaa ja koirat nauttivat hankikannosta.

Takaisin kotiin katuja kävellessä (lue: luistellessa) olikin tuskaisempaa. Kadut olivat peilijäässä ja töpöttelevä kävely sai sitten koko kropan kipeäksi. Koirilla on neliveto, niitä ei liukkaat tiet haitanneet.

Taran selkä on ollut viime viikot selvästi paremmassa kunnossa, syitä on monia. Hoidot, lämmenneet säät, BOT-takki, uinti... Toivottavasti pysyisikin parempana. Pissojakaan ei ole valunut sisälle lenkin jälkeen pariin viikkoon.

 Pullerolla on lähes omaehtoinen dieetti menossa meidän tekemän lisäksi. Se on niin valeraskaana, että temppuilee ruuan kanssa, mikä on hyyvin harvinaista. Sitä tapahtuu vain silloin, kun se on todella kipeä tai todella valeraskaana. Nyt on vuorossa jälkimmäisen poteminen, sillä herkut kelpaisivat.

Noppa pohtii pihalla. Hieman valo häikäisee kun silmät ovat vain puoliksi avoinna.

Pullero katselee variksia. Ei uskalla lähteä perään kun mamma on edessä kuvaamassa... Huomaa pystyssä törröttävät kiharat selkäkarvat!

Onko minulla lenkillä tunne, että joku paimentaa minua? Juu on...

 Jösses tuota Taran häntää. Käy laskuvarjosta ja jarrusta vauhdista pysähtyessä...

 Tara vahtii pihalla skarppina - silmät kiinni...
 Tuijotusta pellolla. Se mainitsemani ainoa näkynyt hiihtäjä on näkyy pikku pisteenä kuvan vasemmassa ylälaidassa.

Rakas TaraTolvana 4.3.2012 
Onpas sillä muuten isot korvat!

3.3.2012

Touhotusta karvahirviöiden kanssa

Torstai-iltana kävimme tokoilemassa Hyvinkäällä tutun treeniporukan kanssa. Mukana oli tällä kertaa meitä neuvomassa Tiina ja ilta venähtikin pitkäksi kentällä.

Vaikka Nopan ja Taran kanssa treenaamiseet eivät menneet niin kuin olin toivonut, oli taas mielenkiintoinen ja kiva ilta seurata muiden harjoittelua ja vaihtaa mielipiteitä koirista ja niiden kanssa harrastamisesta.

Tara on hävittänyt luoksetuloliikkeissä (kaikissa) sivulletulon, ei osaa sitä lainkaan. Erikseen kyllä, mutta ei yhdistettynä luoksetuloon. En ymmärrä missä kohtaa sillä nyt liiraa ja miksi. Noutokapulan toi sentään jo reilun puolentoista metrin päähän. Huoh.

Nopan kanssa totesin, että voittajaluokan liikkeiden osaaminen on sekä ohjaajalta että koiralta vielä kaukana edessäpäin. Eniten kouluttamista on ohjaajassa eli minussa.

Taralla on lukuisia pakkomielteitä yhä, vaikka suurin osa niistä on saatu lähes kolmen vuoden aikana siltä pois. Yksi sen pakkomielteistä on auto. Se rakastaa autossa oloa ja antaa äänekkäitä ja monisävyisiä kommentteja  niin kauan, kunnes auto liikkuu kunnolla. Eli siitä hetkestä kun auto käynnistyy aina siihen asti, kun auton nopeus on yli 40 km/h. Jos Taralla olisi peukalot, se luultavasti yrittäisi käynnistää auton itse.

Autossa se ei ole hetkeäkään paikallaan, vaan seuraa kuskia, ohitettavia, vastaantulijoita ja jalankulkijoita herkeämättä, matkan kestosta riippumatta. Vastaantulevia rekkoja se väistää näppärästi, ikäänkuin ne ajaisivat päälle. Sillä aikaa Noppa vetää unta palloon koko matkan. Välillä se tosin kommentoi närkästyneesti jos Tara talloo sitä pahasti.

Vaikka auton takaluukku olisi auki, Tara ei tule juuri koskaan sieltä pois. Näinä miltei kolmena vuonna se on hypännyt ilman lupaa autosta pois (siis pysäköidystä) pari kertaa. Yleensä se ei tule sieltä ensimmäisestä käskystäkään.

Paitsi torstaina tokokentällä. Hämmästykseni oli suuri, kun Tara hyppäsi autosta ulos takaluukun avatessani. Ja kun Tara pääsi kentälle, se ei tullutkaan käskystä autoon.

Tara oli sitä mieltä, että tokotreenit ovat niin kiva juttu, ettei hän jää autoon odottamaan omaa vuoroaan. Kun se lopulta pysähtyi käskystä, se heittäytyi maahan kyljelleen aivan rentona niin etten meinannut saada sitä ylös. Minua nauratti sille hyvin harvinainen uhmakohtaus ja se veltoksi heittäytyminen. Noppakin tuijotti sitä hämmästyneen oloisena, sillä yleensä Noppa on se, joka punkeaa autosta ensimmäisenä.

Eilen kävimme taas Hyvinkään koirakylpylässä samalla kokoonpanolla kuin pari viikkoa sitten. Kivaa oli taas, tosin haaveilin siitä että kummatkin koirat olisivat samalla väsyttäneet itsensä kunnolla. Hah. Tara oli sitä mieltä, että puolen tunnin lähes tauottoman uinnin jälkeen olisi pitänyt päästä myös iltalenkille. Sen turkki oli kuitenkin niin kostea, että pihapissat saivat riittää. Etenkin kun oli myöhäinen ilta ennen kuin olimme kotona.

Nopan megaturkin kuivasin kotona tehokkaalla föönillä. Lyllerö istui korvat föönin ilmavirrassa lepattaen kun kuivasin sitä. Taraa ei saa kuivaajan lähellekään, joten sitä ei täysin kuivaksi saanut.

Tänään oli taas loistava ulkoilusää ja lumimöököjäkin haettiin pihasta. Siis Noppa haki. Minä kuvasin ja Tara tuijotti vieressä.



 "Siis ihan varmasti niitä on täällä!"

 Metsälenkillä polut olivat kulkukelpoisia, toisin kuin eilen illalla vesisateessa.

Hillevi Hajavarvas eli Tara varmistaa leveällä varvasasennolla hankikantoa. Ei luottanut että pysyisi siinä muuten :) Näemmä on aika leikata kynnet...