kuva

kuva
Vielä kaikki neljä yhdessä, elokuussa 2017

12.2.2012

Anteeksi naapurit

Olen jo kertonutkin, miten inhoan huonosti käyttäytyviä koiria. Etenkin, jos ne ovat omiani.

Pitänee pyytää tasapuolisesti kaikilta naapureiltamme anteeksi HirviöHormoniNopan käytöstä. Yleensä tasapaksun tyynestä lylleröstä (juu, se on myös dieetillä) tulee juoksujen alussa, lopussa ja valeraskauden alussa äreä rähisijä. 

Tänään Noppa päästi paloautosireenihuutonsa naapurin mummolle, jota Tarakin käy tervehtimässä ja joka ei todellakaan ole uhka kenellekään. Lenkillä meillä on kiukkuisia neuvotteluja Nopan kanssa siitä, että päätä ei auota kenellekään.

Tämä vaihe kestää jonkin aikaa, sitten Noppa muuttuu ZombieNopaksi, joka kulkee lasittunein silmin perässäni, kirsu pohkeessani kiinni. Ainoa toimintavaihde siltä löytyy vain ruokaa kerjätessä "pennuille" tai jopa sitä varastaessa. Myös mahdolliset pentuehdokkaat tutkitaan tarkoin. Vinkulelut ovat jemmattu, mutta vaihtoehtoja valitettavasti etsitään.

Tara ei tajua Nopan muuttumista lainkaan ja hermostuu lenkeillä normaalia enemmän Nopan käytöksestä. Hihnassa siis riekkuu kaksi häiriökoiraa ja niiden päässä raivostunut edit: asiaan kovin sisuuntunut omistaja. Hempeää tämä koiranomistaminen!

Tuo yllämainittu huono käytös koskee siis vain kotikulmilla tehtyjä ulkoiluja. Vieraassa paikassa kummatkin karvahirviöt ovat kuuliaisia kullannuppuja, joiden kanssa on helppo kulkea missä vain. Ei mitään pörhistelyjä, hihkumisia tai vaanimisyrityksiä.  Joku juttu siinä on, että kotikulmilla sitten sikaillaan hormonihöyryissä. Pullerohormonihäirikkö ja sen tampio kaveri. Mikä loistava yhdistelmä.

Kunhan NorsuNoppa on tokeentunut valeraskaudestaan ja palaa takaisin tälle planeetalle järjenjuoksultaan niin vien sen sterilisoitavaksi.

5 kommenttia:

  1. Ei varmaan saisi nauraa mutta jooh.. :D

    VastaaPoista
  2. Muokkasin tuota raivostunutta-sanaa, ihan siihen tilaan koirat eivät minua saa. Lähinnä hyvin sisuuntuneeksi ja vaivautuneeksi. Onneksi vain väliaikaisesti, mutta silti noloa.

    VastaaPoista
  3. Rilla on selvästi emänsä jälkeläinen. Nyt on joku murkkuikä / hormonikierto meneillään ja koira on kuin suomenpystykorva. Ei ulkonäöltään vaan käytökseltään( anteeksi vain kaikki suomenpystykorvat). Haukkumista, kilju-ulvontaa, jäniskoiravolinaa, murraamista, naukumista jne. Ei pysy möykkä kuonossa ei millään.Kuulokin on mennyt muistin mukana. Ei muista eikä kuule, kaikki opittu on unohdettu. Nuoruusiän dementia tai jotain?

    VastaaPoista
  4. Rilla kuulostaa ihan emältään samanikäisenä :) Murkkuikää selvästi Rillalla. Noppa sai samanikäisenä myös hepuleita esim. liikennemerkeistä ja ojissa vaani bordercollieita syöviä mörköjä. Onneksi se oli ohimenevä vaihe ja nyt sen mielenrauhaa ei järkytä kuin tuo hormonitoiminta ja muka-ruuanpuute...

    Kilju-ulvonta on Nopan tunnusmerkki (sorry vaan kaikki sen jälkeläiset..), kävisi tarvittaessa myös palohälyttimestä.

    "Riittää!" -käsky tms. tehostein on suositeltavaa, koska ainakin Noppa ei älynnyt lopettaa sitä kiljumista itse.

    Pitkää pinnaa ja johdonmukaisuutta, kyllä Rillasta tulee vielä hieno koira!

    VastaaPoista