Mustavalkoista menoa

Vapaapäiväni kului rattoisasti koirien kanssa lenkkeillessä, kotona siivotessa ja illalla sitten Vilja-bortsun ja Jonnan kanssa meillä. Vilja on niin vilkas ja touhukas, että Tarakin vaikuttaa rauhalliselta sen rinnalla :) Vuoden vanhalla bortsulla intoa ja vauhtia riittää! Päivälenkin jälkeen Noppa löysi pihalta lumimöököjä, pitkästä aikaa. Taraa ei niissä kuvissa näy, koska lumimöököjen jahtaaminen on Nopan hommaa. Kesällä puutarhatöissä taas Tara meinaa tulla nahoistaan ja Noppa istuu oravia tuijottamassa sillä aikaa. Karvahirviöt metsälenkillä, Tara tunki Nopan eteen. Tara pohtii lenkillä jotain. Noppa kaivaa lumimöököjä   Välillä niiden perään pitää loikatakin   Ja sitten taas sukeltaa  Puuha rupesi ihan hymyilyttämään - yleensä niin vakavaa Noppaakin Rankkaa touhuta umpihangessa Kaivuuta kieli keskellä suuta - sananmukaisesti  Mä kaivan ja kaivan ja kaivan... kai ne joskus esiin tulevat?  Jossain täältä niitä löytyy  - tai ainakin mamman kukkasipulit kun tarpeeksi k

Torstain tokotreeneissä huomasin taas, miten treenamattomuus vaikuttaa koirien kuuloon. Hirvittävän vaikeita sanoja ja vielä monta kerralla, tuumaavat koirat. "Mitäh?!" olisi yleisin sana, jos ne osasivat puhua. Moni tuttu liike oli vaikea kuulla, ymmärtää ja vielä vaikeampi toteuttaa. Aika turhauttavaa, mutta toisaalta kun ei ole kisoja tiedossa en ottanut asiasta murhetta. Hauskaa meillä treeneissä oli kuitenkin, se on tärkeintä. Tänään Veikkolassa olimme pienellä bortsuporukalla möllitokoissa, joissa meidän suorituksemme menivät aika kehnosti, mutta kivaa oli. Pullero (Noppa) on niin tukevasti (sananmukaisesti) valeraskaana, ettei siltä voinut odottaakaan mitään megasuoritusta. Etenkin, kun tunnistenoutoa se ei osaa lainkaan ja ruudussakin ollaan ihan tumpeloita. Niin koira kuin ohjaajakin. Ei Noppaa voi syyttää kaikista virheistä, eniten niitä tein minä. Täällä on kaiman tai kaiman Kepon ottama kuva Nopan seuraamisesta, ohjaajan kehonkielessä on taas toivomisen va

Voi Saila minkä teit kun vinkkasit minulle Viherpeukaloiden myyvän syksyllä hehkuttamaani Elizabeth Killelay-esikkoa! Samaan syssyyn tutkin kaikki tarjoukset ja muut nettisivut. Ja pläräsin kasan puutarhalehtiä ja tuskailin kahta asiaa: miksei ole jo kevät ja kylläpäs tulee kalliiksi jos tilaan ne muutkin himoitsemani perennat. Siinä missä joku miettii kaihoten jotain tiettyä muotilaukkua tai -kenkiä, minun mielessäni on Madame Julia Correvon clematis , vaikka en tiedä mihin sen istuttaisin... Kai sille joku paikka löytyy? Ehkä sittenkin hyvä, että toukokuuhun on vielä aikaa. Ehdin pohtia sitä istutuspaikkaa, samoin kuin mihin mahtuisi vielä syysleimu Phlox paniculata Tenor ja pari muutakin perennaa...

Meillä oli leppoisa ja hyvin rauhallinen perjantai-ilta sen jälkeen kun olimme käyneet  Hyvinkään koirakylpylässä . Mukana oli myös kaima ja Nooa- bortsupoika, joka oli altaassa vasta toista kertaa ja silti kuin ikänsä vedessä viihtynyt! Koirauimaloissa nähdään sekin harvinainen ilmiö, että Noppa kiihtyy. Edellisellä kerralla se ei ollut juoksujen takia mukana, silti se muisti paikan vaikka oli käynyt tuolla Hyvinkäällä viime keväänä. Noppa kiskoi kuin hinaaja sisälle ja sitten alkoi se laulaminen: suu apposen auki, minua vaativasti katsoen ja kirkuen (juu, yllättävän kimeä ääni niin isosta rintakehästä lähtee...): " Mä haluan altaaseen NYYYYYYYYT!" . Vähältä piti etten itsekin käynyt altaassa kun Tara kiskoi sinne myös. Kun pannat napsahtivat auki, lähtivät kummatkin kuin tykin suusta. Puolen tunnin läträämisen jälkeen altaasta nousi kaksi aika rauhallista vettynyttä koiraa... Pesimme ja kuivasimme ne pyyhkeillä, mutta kotona kaivoin föönin esiin ja kuivatin vielä No

Selkä siis tällä kertaa. Se on vaivannut eri tavoin toista vuotta, mutta nyt ei meinaa jumitus lähteä pois ja pissaongelma jatkuu. Välillä jo helpottikin, kiitos eläinlääkäri Tammisalon antaman hoidon ja tulehduskipulääkekuurin, mutta kylmät säät eivät tehneet hyvää Taralle. Pakkanen vaikutti niveliin, hermoihin ja lihaksistoon niin, että  Tara oli lääkityksestä huolimatta selvästi kivulias ja pissa valui holtittomasti jokaisen pidemmän lenkin jälkeen. Keskiviikkoisen lääkärikäynnin jälkeen sen olo on ollut parempi, mutta lenkit kylmällä säällä on lyhennettävä entisestään. Eläinlääkärin antamien hoitojen lisäksi Taran oloa helpotetaan eri tavoin. Osteopaattiaika on hakusessa, perjantaina mennään taas koirauimalaan ja heti eläinlääkärikäyntiä seuraavana päivänä ostin sille Back-on-Track -takin (vaikkei eläinlääkäri sitä varsinaisesti suositellutkaan, ystävät sitäkin enemmän). Taralla on ollut lenkeillä normaali topattu talvimantteli, mutta tuo uusi takki on pidempi. Se suojaa pare

Olen jo kertonutkin, miten inhoan huonosti käyttäytyviä koiria. Etenkin, jos ne ovat omiani. Pitänee pyytää tasapuolisesti kaikilta naapureiltamme anteeksi HirviöHormoniNopan käytöstä. Yleensä tasapaksun tyynestä lylleröstä (juu, se on myös dieetillä) tulee juoksujen alussa, lopussa ja valeraskauden alussa äreä rähisijä.  Tänään Noppa päästi paloautosireenihuutonsa naapurin mummolle, jota Tarakin käy tervehtimässä ja joka ei todellakaan ole uhka kenellekään. Lenkillä meillä on kiukkuisia neuvotteluja Nopan kanssa siitä, että päätä ei auota kenellekään. Tämä vaihe kestää jonkin aikaa, sitten Noppa muuttuu ZombieNopaksi, joka kulkee lasittunein silmin perässäni, kirsu pohkeessani kiinni. Ainoa toimintavaihde siltä löytyy vain ruokaa kerjätessä "pennuille" tai jopa sitä varastaessa. Myös mahdolliset pentuehdokkaat tutkitaan tarkoin. Vinkulelut ovat jemmattu, mutta vaihtoehtoja valitettavasti etsitään. Tara ei tajua Nopan muuttumista lainkaan ja hermostuu lenkeillä normaa

Yleensä Noppa ei vaivaudu edes nousemaan noin ylös koirahuoneen ikkunasta katsomaan, mutta aamupäivällä pihassa oli jotain tosi mielenkiintoista (orava?). Huomatkaa korvien asento (taaksepäin) -  Noppa tiesi että minä olen ovensuussa eikä kannata ainakaan haukkua... Sen jälkeen saattoi ottaa taas rennosti...

Minä en ole kasvattaja, eikä minusta ikinä tule kasvattajaa. Mutta ah, kritiikkiä kasvattajia kohtaan olen kyllä valmis antamaan, niin kuin lähes jokainen koiraharrastaja. Harmittaa, miten unohtuu kehua niitä kasvattajia, jotka ovat tehneet rodun eteen paljon vaivaa, miettineet yhdistelmiä, hankkineet tietoa ja myyneet pennut hyviin, tarkasti valittuihin koteihin. Heille kiitokset tätä kautta, ja anteeksi kun liian usein se jää kertomatta. He tekevät töitä rodun jalostamiseksi ja parantamiseksi. Sitten on niitä "kasvattajia " jotka vain lisäävät koirien määrää. Bordercollie on suosittu rotu ja näemmä suosio vain jatkuu. Se ei ole aina hyvä asia. Moni, jolle bordercollie ei olisi se oikea rotuvalinta, haluaa koiran kun se on niin kiva ja älykäs (ja oppii kaiken itsekseen, jep). Heille pitäisi antaa Tara muutamaksi päiväksi, niin ymmärtäisivät mitä se voi olla. Tai pahimmillaan Tara silloin, kun se tuli meille. Pelkotiloja, arkuutta, arvaamatonta käytöstä ja pakkomiel

Mitä turhuutta kuvata värikuvia mustavalkoisista koirista hangessa :) Kuluneella viikolla on ollut liian kylmä kuvata ulkona (tänään "vain -18,8 C), jos ei näpit jäädy niin kamera hyytyy. Yleensä molemmat. Viime lauantaina oli onneksi lauhempaa kun Tara kävi Vilja-bortsuneidon luona peuhaamassa, Noppa-matami oli myös mukana. Siinä missä Vilja esitteli kaivuutaitojaan ja kiusasi Taraa, Noppa hengaili perässäni ja kävi välillä etsimässä lumimöököjä.   "Täällä jossain niitä möököjä on, ihan varmasti!" "Pahus, ei löydy." Vilja kävi ihmettelemässä mitä Noppa hangesta etsi. Vilja kaivaa lumikinoksia pienemmäksi, Noppa ja Tara eivät ymmärrä lainkaan Ja kaivaa ja kaivaa... LumiNoppa  (sen vasemmanpuoleisen korvan asento on iän myötä noussut yhä ylemmäs Veteraani-iässä kai kokonaan pystyssä?) Lumipöllöt Tara ja Vilja Kaksi paimenkoiraa paimentaa toisiaan... Nuo älykkään rodun edustajat, kuva kertonee enemmän kuin sata sanaa... :)

Taran olo näyttää ja tuntuu selvästi paremmalta. Kivut ja jumitukset ovat helpottaneet ja pissaongelma on poistunut kokonaan toistaiseksi. Hienoa. Nyt se on hemputin energinen ja rasittava. Vähemmän hienoa. Kun Taralla keittää helposti yli muutenkin, niin nyt se alkaa muistuttaa karannutta ilotulitusrakettia. Noppa hyytyy juoksujen loppusuoraa kohden ja valeraskautta odotellessa,  mutta Taran meno vain kiihtyy. Lenkillä se liikkuu kuin jouset tassuissa vauhdilla eteenpäin, sitten täyskäännös ilmassa ja takaisin mamman luokse kauhealla vauhdilla. Tulee niin mieleen Irwinin " Kumipallona luokses pompin".  Ohimennessään Tara kiusaa Noppaa, joka tepsuttelee puolihorteessa perässäni. Alkuviikosta Tarppa juoksi hiekkamontulla itsekseen jyrkkää lumen peittämää rinnettä ylös ja alas, ylös ja alas... Minä ja Noppa katsoimme sen menoa sivusta. Noppa mulkaisi Taraa ja katsoi sitten minua sellainen ilme naamalla, josta luki sen mielipiteen selvästi: " Hullu ." Kotona