Noppa ja Taina tokoilivat luokkavoittoon

Tänään Hyvinkäällä Taina ohjasi Noppaa tokokisoissa upeaan suoritukseen 189 pistettä, kunniapalkinto ja luokkavoitto! Pisteluettelon kymppilistan katkaisi vain luoksetulon huonommat pisteet kun Noppa haahuili minun perääni (olin piilossa).

Minua jännitti ennen kisoja ja etenkin suorituksen aikana niin, että vatsalihakset olivat kroonisessa krampissa. Nopalla kun oli taas "Ei muuten voisi vähempää kiinnostaa" -asenne päällä. Se osaa liikkeet erinomaisesti, mutta saattaa näyttää keskivarvasta kesken suorituksen. Taina sai Nopan jämpteillä otteilla hallintaan ja se toimi.

Siinä missä Tara on ääriherkkis ja pehmeä koulutettava, Noppa on "ravistettava ennen käyttöä" tapaus. Ennen näyttelyä se on herätettävä ettei nukahda kehässä (on tehnyt sitäkin) ja tokokisoissa sille on tehtävä selväksi, kumpi antaa käskyt ja kumpi tottelee. Ilman Tainan jämäkkää ohjausta olisi taas haettu kolmostulos.

Tämän vuoden tokotavoitteet ovat saavutettu (Taralle kolmesta ykköstuloksesta koulutustunnus TK1, Nopalle yksi avoimen luokan ykköstulos), käydään nyt ihmettelemässä parit kisat vielä Nopan kanssa. Sitten se alkaakin hyytyä juoksujen lähetessä ja seuraavat 4 kuukautta on kuin koomassa.

Kommentit

  1. Hyvä hyvä tytöt =) Taidatte olla tosi hyvässä vauhdissa !

    PAAALJON ONNEA TEILLE hienosta Tokotuloksesta!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei-toivottuja perennoja

Nopan diagnoosi: Addisonin tauti

OravaTV:ta pitäisi säätää ja karvanorppa vadelmapuskassa