kuva

kuva
Vielä kaikki neljä yhdessä, elokuussa 2017

9.7.2011

Käytiin näytelmissä

Nopan ja Taran viime näyttelykerrasta on kulunut yli vuosi, liian kauan. Siis esiintymisen kannalta. Kummatkin tokoilivat tänään Hyvinkään näyttelyssä eivätkä esiintyneet edukseen. Mutta ei ollut kehumista minunkaan esittämistaidoissani, ihan kuin ensimmäistä kertaa olisin ollut näyttelykehässä. Pölhöilystä huolimatta olen hyvin tyytyväinen kummankin tulokseen.

Tara sai erittäin hyvän (se sininen nauha nykyään). Arvostelu oli juuri niin kuin pitikin ja tuomari sakotti ymmärrettävästi hännänkannosta (Tara nostaa sen kehässä komeaksi kaareksi).

Olin positiivisesti yllättynyt Taran suhtautumisesta tuomariin (=vieraaseen ihmiseen). Tara ei väistellyt eikä halvaantunut kauhusta tuomarin tutkiessa sitä, kuten se teki vielä reilu vuosi sitten. Taisi olla sen ensimmäinen näyttely, jossa ei arvostelussa ollut mainintaa  tarvitsee lisää itseluottamusta tms.! Harjoittelu, ikä ja kokemus alkavat tuottaa tulosta (no, reilut kaksi vuotta on aikaakin kulunut)!

NoppaJyrä oli ainoa valioluokan narttu. Se sai erinomaisen, ei kuitenkaan sertin arvoista (SA), eli ei päässyt paras narttu -kisaan. Se oli tuomarin makuun liian isokokoinen.

Näyttelyssä oli leppoisa tunnelma ja helteestä huolimatta viihdyimme erinomaisesti. Kiitos siitä Ossin omistajalle Sannalle ja Evalle sekä Myy-kakaralle.

Nopan ja Ossin pentu Myy tuli katsomaan mammakoiran esiintymistä ja tottumaan näyttelyhälinään. Taran mielestä kakaran kanssa oli kiva leikkiä ja niillä oli ihan omat hammaspainit kehän reunalla.

Myy on suloinen, nätti pentu. Siitä tulee pienempi kuin emästään ja takuulla nätimpi. Ja takuulla yhtä hurmaava ja omanlaisensa koirapersoona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti