kuva

kuva
Maura tappaa voikukkaa toukokuun alussa

20.6.2011

Kuvat kamerassa ja kamera kulkee muualla...

Piti lisäämäni Dremoor-pentujen kuvia, meidän karva-akkojen mökkeilykuvia ja paljon kukkakuvia, mutta... Kamera jäi viikonlopun jäljiltä mökille ja kulkeutuu viimeistään ensi viikolla minulle.

Viime torstaina kävin katsomassa ihastuttavia uteliaita naskalihampaisia pikku riiviöitä, Nopan pentujen isän Ossin jälkeläisiä. Sieltä olisi yksi narttupennuista lähtenyt mukaan oitis! Onneksi niille oli kaikille jo omat kodit tiedossa.

Viikonloppu alkoi jännittävissä merkeissä kun perjantain aamulenkillä Tara juoksi pahasti päin kaatunutta puunrunkoa. Se törmäsi siihen niin, että oksat katkeilivat ja jäi roikkumaan oksista. Sen saman puun yli se hyppää joka toinen päivä, ilman ongelmia. Mutta jokin sillä taas kilahti ja se juoksi puuta kohden eri suunnasta, ponnisti väärin ja arvioi matkan väärin. Ihme kyllä, sille ei näyttänyt tulevan vaurioita, vaikka kaikki edellytykset hengenlähtöön olivatkin.

Mökillä koirat uivat perjantai- ja lauantai-iltana ja Noppa sai taas hotspotin. Onneksi huomasin oireet ajoissa ja viimekesäiset hoito-ohjeet olivat vielä tarkassa muistissa. Nopalla on niin paksu turkki, ettei se anna ilmaa iholle tarpeeksi uinnin jälkeen eikä sitä saa kuivaksi pyyhkeillä. Fööni siis mukaan mökkireissuille kesäksi!

Kummankin kanssa pitäisi aloittaa jo tokotreenailutkin, reilu viikko on SM-kisoista toivuttukin. Noppa on tosin Liisa Ihmemaassa/Jakke Jäyhä -olotilassa juoksujen takia ja Taralla on omaa kivaa muuten vaan. Kunhan juhannus saadaan jaloista pois niin aloitetaan taas tokoilutkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti