kuva

kuva
Maura tappaa voikukkaa toukokuun alussa

22.5.2011

Taran ensimmäiset tokokisat ja Nopan peruuntuneet kisat

Eiliseen päivään mahtui iloa ja valtavaa harmitusta.

Eilen lauantaina olin Taran kanssa sen ensimmäisissä tottelevaisuuskilpailuissa. En ollut lainkaan tyytyväinen suoritukseemme, mutta ykköstulos saatiin silti ihan hyvillä pisteillä 172.

Kisat olivat nurmikentällä ja Tara irtosi ihan liikaa kummassakin seuraamisessa. Minä kävelin niin vinoon, että siitä tuli sanomista (ja syystäkin) ja lisäksi hyppyliike meni ihan pepuralleen. Mutta tuloksesta päätellen emme ihan huonoja olleet!

Ja vaikka kisat olisivat menneet miten tahansa, ei mikään kisatulos ikinä muuta sitä, että Tara on rakastettavan raivostuttavan ihana perheenjäsenemme. Se on tärkeintä.

Kehän ulkopuolelta suorituksemme näytti kuulemma ihan hyvältä ja yhteistyö näytti toimivalta, myös tuomarin mielestä.

Tara oli muistaakseni neljäs yhdentoista alokasluokan koiran joukosta. Voittaja oli erittäin kauniilla ja innokkaalla suorituksella Lapintähti Dolina, joka oli myös ensimmäisissä kisoissaan. Onnittelut omistaja-ohjaajalle erinomaisesta suorituksesta! Toiseksi sijoittui Borderiinan Giggi, joka sai myös kunniapalkinnon.

Onnittelut myös Siuntion Koirakerholle kisojen järjestelyistä! Paikka oli kaunis, tunnelma leppoisa ja kisoista jäi oikein hyvä mieli.

Valitettavasti hyvä mieli loppui lyhyeen illalla kun Noppa joutui sekarotuisen vieraan koiran hyökkäyksen kohteeksi ja sai reiän kaulanahkaan. Onneksi Nopalla on paljon kaulanahkaa ja paksu panta! Onnea oli myös siinä, että seisoin aivan vieressä ja sain sen toisen koiran nopeasti pois Nopan kimpusta. Mutta silti kesti useita sekunteja, ennen kuin tajusin että se toinen koira oli tosissaan tekemässä Nopasta hakkelusta, tilanne oli niin yllättävä.

Onneksi Noppa on vahvaluonteinen eikä näytä henkisesti tilanteesta järkyttyneen, toisin kuin minä. Tara olisi seonnut lopullisesti, jos sille olisi käynyt vastaavasti. Se ei olisi toipunut siitä.

Nyt Noppa on antibioottikuurilla ja ensi lauantain Hyvinkään tokokisat jäävät sitten väliin. Harmittaa aivan hirveästi. Etenkin se, että koko tilanne pääsi tapahtumaan.

1 kommentti:

  1. Olipas kiva tavata "Sissin" eli Lapintähti Hilla-maan sisarpuoli...kovasti oli tytöissä samaa näköä, tosin meidän sissi on miniatyyrí :) tajusin vasta kotona sen nähdessäni et se tosiaa on pikkuruinen...pieni mutta pippurinen :) Kuulumisiin! Terkuin Johanna ja Sissi

    VastaaPoista