Räntää ja vettä tulvillaan raikas kevätsää...

Ankeasta kelistä huolimatta olen aivan täpinöissäni. Pääsen vihdoin kirjoittamaan kasveista, ensimmäinen blogikirjoitus tänä vuonna kukista!

Talven naapurin kellarissa ruukussa viettäneet narsissit riehaantuivat kasvamaan liikaa ja ensimmäiset nuput kuihtuivat ennen avautumista. Mutta seuraavat jaksoivat kukkia kauniisti ja lisää tulee koko ajan. Ruukku on nyt terassilla, yöksi vien sen autotalliin.

Tulppaaneista tuli ensin parsaversioita, nekin olivat kasvaneet liikaa ja ilman valoa. Niissä oli jo nuput, aivan keltavalkoisia myös. Nyt varsissa on kaunis vihreä väri ja nuputkin alkavat näyttää tulppaaneilta eivätkä turvonneilta juureksilta. Muutaman päivän kuluttua pitäisi ensimmäisten nuppujen jo avautua. Olen kameran kanssa valmiina...

Pihalla nousevat ensimmäiset maahan istutetut narsissit, sekä jotain muuta. Joka vuosi sama juttu: "MITÄ mä olen tuohon istuttanut ja MIKÄ tuo on? Rikkaruoho vai perenna?": Harmikseni lumen alta paljastuu myös voikukan alkuja. Sitkeitä nekin ryökäleet ovat.

Rinnepenkissä on siis todistettavasti elämää, muu piha on vielä isojen lumikinosten vallassa. Pahoin pelkään, että sieltä on turha odottaa mitään kukkia nousevan myyrätuhojen jäljiltä. Emme saaneet syksyllä myyrää hengiltä ja se on takuulla jatkanut tuhojaan lumen alla.



Kännykällä kuvattua aamupäivällä: narsissit nousevat maasta,, mukana pari lumikelloakin.
 Tämän kun muistaisi...  Ei mitään mielikuvaa, mitä olen tähän kohtaan rinnettä istuttanut! Jotain sieltä nousee kuitenkin :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei-toivottuja perennoja

Nopan diagnoosi: Addisonin tauti

OravaTV:ta pitäisi säätää ja karvanorppa vadelmapuskassa