Kokemuksia katulenkeiltä

Koiriemme hermorakenteiden ja luonteiden erot tulevat esiin erinomaisesti katulenkeillä. Taran huono hermorakenne - johon liittyy huono itsetunto ja pakkomielteet - korostuvat hihnalenkeillä tai tilanteissa, jossa se on kiinni eikä pääse pakoon. Harvoin tulen katulenkeiltä kotiin hyväntuulisena ja rentona, ennemminkin hiki otsalla ja pinna kireänä. Ilmankos käyn suosiolla metsässä, jossa koirat saavat koheltaa rauhassa.

Nopan kanssa meillä on katulenkeillä eri ongelmat kuin Taran kanssa. Lähinna "pakko päästä merkkaamaan joka lumikikkare tämän kadun varrella" ja ohiviipeltävät oravat haittaavat sen kanssa rentoa kävelyä.

Tara kävelee lenkeillä tiettyjä katuja (niitä on aika paljon) tiettyä reunaa pitkin. Olen joskus komentanut sitä sivuun sillä kadulla vastaantulevan auton tai koiran takia. Joten Tara liikkuu siellä aina pengertä myöten, hihna kireänä, pää alhaalla, korvat luimussa eikä ketään kotona...

Viime aikoina ovat katujen reunat olleet liukkaat ja ainoa turvallinen kohta kävellä on keskellä jalkakäytävää tai pihateitä. Tara ei_pysty siirtymään kadun reunasta mihinkään, joten kävelymme on jatkuvaa riitaa siitä, kaadunko minä jäisellä tien reunalla vai siirtyykö Tara pois reunasta. Jos sitä komentaa, se menee aivan lukkoon ja tilannepaniikki vain pahenee. Maanittelukaan ja namit eivät auta.

Vieressä Noppa pyörittelee silmiään eikä ymmärrä lainkaan, mistä on kysymys. Se menee tien tai jalkakäytävän reunaan jos sitä komentaa, mutta tulee takaisin heti kun tilanne (ohikulkija, auto) on mennyt ohi. Se haluaisi haistella tien kummaltakin puolelta hajuja, mutta Tara pysyttelee hihna pinkeänä vain toisella puolella. Tara ei myöskään pysty tekemään tarpeitaan kadulla ennen kuin on ihan välttämätön pakko.

Taran painajainen on ohittaa talo, jonka pihalla rähisee koiria. Se kiskoo hihnassa päästäkseen mahdollisimman pian pois tilanteesta, rähisten samalla takaisin. Noppa sen sijaan menisi (jos päästäisin) aivan aidan viereen hämmästyneen oloisena ja rentona katsomaan, kuka rähisee ja miksi. Se on aivan sen oloinen, kuin haluaisi kysyä "Kaveri, mikä sua vaivaa?". Se ei ole tippaakaan vihainen eikä kiihtynyt, vain utelias.

Tämä tilanne ei pidä paikkaansa sen talon kohdalla, jonka pihalla on aikoinaan Nopan päälle hyökännyt iso pystykorva. Sitä taloa ohittaessa Noppa kasvaa kokoa monta senttiä ja käärii hihat valmiiksi jos pystykorva jonain päivänä sieltä ampuisikin meidän kimppuumme uudelleen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei-toivottuja perennoja

Nopan diagnoosi: Addisonin tauti

OravaTV:ta pitäisi säätää ja karvanorppa vadelmapuskassa