kuva

kuva
Maura tappaa voikukkaa toukokuun alussa

28.3.2011

Kokemuksia katulenkeiltä

Koiriemme hermorakenteiden ja luonteiden erot tulevat esiin erinomaisesti katulenkeillä. Taran huono hermorakenne - johon liittyy huono itsetunto ja pakkomielteet - korostuvat hihnalenkeillä tai tilanteissa, jossa se on kiinni eikä pääse pakoon. Harvoin tulen katulenkeiltä kotiin hyväntuulisena ja rentona, ennemminkin hiki otsalla ja pinna kireänä. Ilmankos käyn suosiolla metsässä, jossa koirat saavat koheltaa rauhassa.

Nopan kanssa meillä on katulenkeillä eri ongelmat kuin Taran kanssa. Lähinna "pakko päästä merkkaamaan joka lumikikkare tämän kadun varrella" ja ohiviipeltävät oravat haittaavat sen kanssa rentoa kävelyä.

Tara kävelee lenkeillä tiettyjä katuja (niitä on aika paljon) tiettyä reunaa pitkin. Olen joskus komentanut sitä sivuun sillä kadulla vastaantulevan auton tai koiran takia. Joten Tara liikkuu siellä aina pengertä myöten, hihna kireänä, pää alhaalla, korvat luimussa eikä ketään kotona...

Viime aikoina ovat katujen reunat olleet liukkaat ja ainoa turvallinen kohta kävellä on keskellä jalkakäytävää tai pihateitä. Tara ei_pysty siirtymään kadun reunasta mihinkään, joten kävelymme on jatkuvaa riitaa siitä, kaadunko minä jäisellä tien reunalla vai siirtyykö Tara pois reunasta. Jos sitä komentaa, se menee aivan lukkoon ja tilannepaniikki vain pahenee. Maanittelukaan ja namit eivät auta.

Vieressä Noppa pyörittelee silmiään eikä ymmärrä lainkaan, mistä on kysymys. Se menee tien tai jalkakäytävän reunaan jos sitä komentaa, mutta tulee takaisin heti kun tilanne (ohikulkija, auto) on mennyt ohi. Se haluaisi haistella tien kummaltakin puolelta hajuja, mutta Tara pysyttelee hihna pinkeänä vain toisella puolella. Tara ei myöskään pysty tekemään tarpeitaan kadulla ennen kuin on ihan välttämätön pakko.

Taran painajainen on ohittaa talo, jonka pihalla rähisee koiria. Se kiskoo hihnassa päästäkseen mahdollisimman pian pois tilanteesta, rähisten samalla takaisin. Noppa sen sijaan menisi (jos päästäisin) aivan aidan viereen hämmästyneen oloisena ja rentona katsomaan, kuka rähisee ja miksi. Se on aivan sen oloinen, kuin haluaisi kysyä "Kaveri, mikä sua vaivaa?". Se ei ole tippaakaan vihainen eikä kiihtynyt, vain utelias.

Tämä tilanne ei pidä paikkaansa sen talon kohdalla, jonka pihalla on aikoinaan Nopan päälle hyökännyt iso pystykorva. Sitä taloa ohittaessa Noppa kasvaa kokoa monta senttiä ja käärii hihat valmiiksi jos pystykorva jonain päivänä sieltä ampuisikin meidän kimppuumme uudelleen.

24.3.2011

Naku-Noppa ja sen touho kaveri lenkillä

Olipas mielenkiintoinen metsälenkki sään puolesta. Vuoroin paistoi aurinko häikäisevästi, vuoroin tuli lunta ja rakeita vaakasuoraan. Noppa on niin karvaton, että sille taisi tulla pyryssä hieman vilu. Se lähti hyvin määrätietoisesti kotia kohti, vain mulkaisten minua välillä.

Noppa on kai päättänyt korvata puuttuvan karvan antaman suojan rasvakerroksen antamalla lämmöllä. Sillä on lähes hysteerinen ruokahalu. Se on hätäpäissään opetellut vegetaristiksikin, ainakin osittain. Salaatti uppoaa hyvin, samoin jopa raaka sipuli jos sitä tippuu lattialle.

Naku-Noppa
 Noppa pohtii metsässä (se kuulee jotain mielenkiintoista, mutta ei osaa päättää, menisikö tutkimaan tilannetta vai ei).
 Naku-Noppa takaa. Nuo viimeisetkin haituvat hännänpäästä irtoavat vielä...
 Tara odottaa lenkillä ("Mikä siinä kuvaamisessa kestää?!")
 Tara tuijottaa
 Ihana paiste! Hetkeä myöhemmin en eteeni nähnyt, niin voimalla ja paljon lunta tuli.
 Karva-akat juoksevat kohti kameraa. Tara edellä, Noppa pinkoo perässä.

19.3.2011

Yksi kuva lisää

Tämä jäi uupumaan edellisestä.

Kakaroita tapaamassa

Terveiset pentutapaamisesta! Sirpan ja Mikan luona Borderiinan kennelissä oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun kaikki Nopan eteläisessä Suomessa asuvat 6 pentua olivat käymässä.

Kalju-Noppa oli pennuistaan ensin hämillään, sitten hieman kauhuissaan "mä olen noi jo vieroittanut!!". Mielenkiintoista, kuinka vähän se huomioi niitä. Mutta ei myöskään paljoakaan komentanut. Tosin pennut juoksivat ja painivat keskenään niin, etteivät mammakoirasta juuri välittäneet.

Kaikki pennut olivat rohkeita, reippaita ja uteliaita kakaroita, riiviöainesta siis. Eivät ujostelleet ketään eivätkä mitään ja vauhti oli melkoinen. Minulla ja pentujen isän Ossin omistajalla oli epätoivoinen yritys ottaa niistä hyviä kuvia, ainakaan skarppeja. Lumisade ja harmaa sää vaikeuttivat kuvaamista myös.

Kotiin tultuamme Noppa rojahti tuolilleen ja nukahti saman tien. Saattaa olla, että myös pentujen kodeissa on tänään poikkeuksellisen rauhallista...

Täältä tullaan!
 Yritä näitä sitten kuvata paikoillaan...
 Noppa ohittaa kakarat varovaisesti ("Älkää tulko mun lähelle")
 Noppa loikkaa pentujen ohi polulla
 Plutoona lähestyy...
 Joku jäi jengistä jälkeen



Taas mennään!
 Kiva kaveri, puree hännästä...
 Vähempkin suututtaa

 Noki hyppää penkereeltä
 Sirpan ja Mikan olohuoneen pöydän taso on edelleen huippupaikka. Sinne tunkivat kaikki, jotka mahtuivat...
 "Kukkuu!"

 Pöydän tasolla oli ahdasta
 Noki lähestyy varovaisesti Noppaa (huomaa Nokin suu supussa -ilme :)
Hieman (?) nousi kierrokset touhuamisen tuloksena...

15.3.2011

Isoja kavereita ja yksi pienempikin

Koiramäärämme on ollut vajaan viikon kolme, Manta-bortsuvanhus on meillä hoidossa. Mummokoira humputtaa joukon jatkona lenkillä korvanlehdet heiluen, hyräilisi jos osaisi.

Tara on riekkunut taas järkeä vailla varsinkin hankikannon takia, joten se ontuu taas. Lääkäriaika on jo varattu. Mutta pieni ontuminen ei sen menoa haittaa ja Taran mielestä hankikanto on eri kiva juttu. Lenkeillä sillä on vakiovessapaikat ja nyt niihin pääsee nopeasti. Ei tarvitse kahlata hangessa. Tosin sillä on myös omat polut moniin sen vessapaikkoihin metsässä.

Nopan järjetön karvanlähtö jatkuu yhä, nyt lähtee viimeiset häntäkarvatkin. Epäilen, että Nopan järki karkaa samaa tahtia karvojen kanssa. Se ei ole rauhoittunut yhtään.

Eilen aamulla oli lenkillä vauhtia ja vaarallinen tilanne, kun eteemme pöllähti selvästi itsemurha-aikeinen orava. Juoksi keskellä kylätietä ja kolmen koiran edestä. Arvaahan siinä miten kävi.

Oravalle ei käynyt mitään, tietenkään. Mutta minä sain tehokkaan "näin irtoaa käsivarret olkalumpiosta" kokemuksen, kun ensin lähti Noppa oravan perään, sitten lähti Tara Nopan perään ja viimeisenä Manta muiden perään, kun ei halunnut jäädä joukosta.

Minä yritin jarruttaa trion menoa jäisellä kadulla. Mietin hetken, että onneksi ei kukaan naapureista lähtenyt töihin samaan aikaan. Pelkästään päästämäni komennussarjan sisällön ja volyymin takia. Saati sitten, että mustavalkoinen valjakko ja minä olisimme menneet sananmukaisesti laukaten ohi naapurin isännän vanhasta Mersusta..

Sunnuntaina tapasimme kaksi todella isoa tanskandoggiurosta. Meni kaikkien kolmen paimenkoiran haukku kerralla falsettiin kun doggipojat tulivat kohti. Noppa ja Manta tointuivat ensireaktion jälkeen vain komentamaan, jos isot pojat tulivat liian lähelle, mutta Taralta meni (yllätys yllätys) pasmat ihan sekaisin. Se vuoroin karjui ja vuoroin kiljui, eikä tiennyt pitikö niitä paheksua, paeta vai leikityttää. Se teki sitten vuoroin kaikkea.

Doggipojat ja Tara, joka pohtii pitäisikö paeta paikalta vai komentaa.

8.3.2011

Orava taisi käydä pihalla päivällä

Koirahuoneen ikkunassa on taas kuolaroiskeita ylhäällä asti. Tara ei sinne yllä.

Vahtikoira Noppa on taas pitänyt jöötä pihan oraville. Sisältä käsin.

5.3.2011

Kuinkas sitten kävikään..

Puolentoista tunnin lenkki peltoteillä ja metsässä. Koirat juoksivat tuulessa silmät sirrillään autioita peltoteitä ja rämpivät kanssani metsässä auringon pehmittämässä hangessa. Kotimatkalla mutisin, että luulisi Nopankin jo hieman rauhoittuvan. Se oli sentään päivän toinen metsälenkki.

Eilisillan treenitkin menivät siltä hössötykseksi. Noppa on niin täynnä virtaa, ettei keskity kunnolla. Kuin minulla olisi kaksi Taraa. Aika pelottavaa.

Tultiin kotipihalle ja Noppa muisti lumimöröt. Nuo hangen alla väijyvät kiusanhenget, jotka kuiskuttelevat sille kaikenlaista. Ne saa hengiltä kaapimalla.

Kuvissa alla on Noppa. Se rauhallinen, järkevä ja harkitseva bordercolliemme...

Jättiloikka!
Vähemmän tyylikäs alastulo...
 ...ja etsintä jatkuu...

 Pystykorva-Noppa
 "Se on täällä, ihan varmasti on..."

 Tara juoksee päin minua, Nopalla on taas mörkö näkyvissä...
 "Jos mä kaivan tarpeeksi syvälle, niin löydän sen lumimörön. Tai ainakin mamman istuttamat tulppaaninsipulit..."


2.3.2011

Taantunut tapaus

Kuka on vaihtanut rauhallisen, harkitsevan ja tyynen bordercollieni (juu, ei siis Tara kyseessä..) hihnassa tempovaan, sisällä kiukuttelevaan, puolikuuroon hössöttäjään joka käyttäytyy kuin olisi taas "murkkuikäinen"?

Missä on järkevä ja kuunteleva aikuinen narttu? Sen tilalla on ylienerginen touhottaja, joka pomppii itsekseen umpihangessa näkymättömiä mörköjä hangesta etsien ja ulvohaukkuu kilpaa vastaantulleen beaglen kanssa. Miten pennutus sai Nopan noin täyteen virtaa? Menikö osa sen aivoista imettäessä? Tai no, älykäshän se on, mutta osittain kuuroutunut. Selvästi.

Myös Tara tekee reklamaation. Se meinaa tukehtua kun Noppa käyttää sitä pehmoleluna. Miltei kuulen, kuinka Taran keuhkot tyhjenevät kun Noppa makaa Taran päällä sen korvaa hellästi mussuttaen.

Pakko lähteä johonkin kaupan parkkihalliin treenaamaan sen kanssa. Kaikensortin tee-se-itse aktivoinnit on tehty ja opittu, mm. namien piilotus on sama kuin ruoka-aika, koska Noppa muistaa kaikki namien jemmapaikat ulkoa. Kuvaavaa on, että Taralle ne ovat joka kerta yhtä suuri yllätys ja hakemisen paikka :)