Mustavalkoista menoa

Koiriemme hermorakenteiden ja luonteiden erot tulevat esiin erinomaisesti katulenkeillä. Taran huono hermorakenne - johon liittyy huono itsetunto ja pakkomielteet - korostuvat hihnalenkeillä tai tilanteissa, jossa se on kiinni eikä pääse pakoon. Harvoin tulen katulenkeiltä kotiin hyväntuulisena ja rentona, ennemminkin hiki otsalla ja pinna kireänä. Ilmankos käyn suosiolla metsässä, jossa koirat saavat koheltaa rauhassa. Nopan kanssa meillä on katulenkeillä eri ongelmat kuin Taran kanssa. Lähinna "pakko päästä merkkaamaan joka lumikikkare tämän kadun varrella" ja ohiviipeltävät oravat haittaavat sen kanssa rentoa kävelyä. Tara kävelee lenkeillä tiettyjä katuja (niitä on aika paljon) tiettyä reunaa pitkin. Olen joskus komentanut sitä sivuun sillä kadulla vastaantulevan auton tai koiran takia. Joten Tara liikkuu siellä aina pengertä myöten, hihna kireänä, pää alhaalla, korvat luimussa eikä ketään kotona... Viime aikoina ovat katujen reunat olleet liukkaat ja ainoa turvalli

Olipas mielenkiintoinen metsälenkki sään puolesta. Vuoroin paistoi aurinko häikäisevästi, vuoroin tuli lunta ja rakeita vaakasuoraan. Noppa on niin karvaton, että sille taisi tulla pyryssä hieman vilu. Se lähti hyvin määrätietoisesti kotia kohti, vain mulkaisten minua välillä. Noppa on kai päättänyt korvata puuttuvan karvan antaman suojan rasvakerroksen antamalla lämmöllä. Sillä on lähes hysteerinen ruokahalu. Se on hätäpäissään opetellut vegetaristiksikin, ainakin osittain. Salaatti uppoaa hyvin, samoin jopa raaka sipuli jos sitä tippuu lattialle. Naku-Noppa  Noppa pohtii metsässä (se kuulee jotain mielenkiintoista, mutta ei osaa päättää, menisikö tutkimaan tilannetta vai ei).  Naku-Noppa takaa. Nuo viimeisetkin haituvat hännänpäästä irtoavat vielä...  Tara odottaa lenkillä ("Mikä siinä kuvaamisessa kestää?!")  Tara tuijottaa  Ihana paiste! Hetkeä myöhemmin en eteeni nähnyt, niin voimalla ja paljon lunta tuli.  Karva-akat juoksevat kohti kameraa. Tara edellä, Noppa pinko

Tämä jäi uupumaan edellisestä.

Terveiset pentutapaamisesta! Sirpan ja Mikan luona Borderiinan kennelissä oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun kaikki Nopan eteläisessä Suomessa asuvat 6 pentua olivat käymässä. Kalju-Noppa oli pennuistaan ensin hämillään, sitten hieman kauhuissaan "mä olen noi jo vieroittanut!!". Mielenkiintoista, kuinka vähän se huomioi niitä. Mutta ei myöskään paljoakaan komentanut. Tosin pennut juoksivat ja painivat keskenään niin, etteivät mammakoirasta juuri välittäneet. Kaikki pennut olivat rohkeita, reippaita ja uteliaita kakaroita, riiviöainesta siis. Eivät ujostelleet ketään eivätkä mitään ja vauhti oli melkoinen. Minulla ja pentujen isän Ossin omistajalla oli epätoivoinen yritys ottaa niistä hyviä kuvia, ainakaan skarppeja. Lumisade ja harmaa sää vaikeuttivat kuvaamista myös. Kotiin tultuamme Noppa rojahti tuolilleen ja nukahti saman tien. Saattaa olla, että myös pentujen kodeissa on tänään poikkeuksellisen rauhallista... Täältä tullaan!  Yritä näitä sitten kuvata pa

Koiramäärämme on ollut vajaan viikon kolme, Manta-bortsuvanhus on meillä hoidossa. Mummokoira humputtaa joukon jatkona lenkillä korvanlehdet heiluen, hyräilisi jos osaisi. Tara on riekkunut taas järkeä vailla varsinkin hankikannon takia, joten se ontuu taas. Lääkäriaika on jo varattu. Mutta pieni ontuminen ei sen menoa haittaa ja Taran mielestä hankikanto on eri kiva juttu. Lenkeillä sillä on vakiovessapaikat ja nyt niihin pääsee nopeasti. Ei tarvitse kahlata hangessa. Tosin sillä on myös omat polut moniin sen vessapaikkoihin metsässä. Nopan järjetön karvanlähtö jatkuu yhä, nyt lähtee viimeiset häntäkarvatkin. Epäilen, että Nopan järki karkaa samaa tahtia karvojen kanssa. Se ei ole rauhoittunut yhtään. Eilen aamulla oli lenkillä vauhtia ja vaarallinen tilanne, kun eteemme pöllähti selvästi itsemurha-aikeinen orava. Juoksi keskellä kylätietä ja kolmen koiran edestä. Arvaahan siinä miten kävi. Oravalle ei käynyt mitään, tietenkään. Mutta minä sain tehokkaan "näin irtoaa käsi

Koirahuoneen ikkunassa on taas kuolaroiskeita ylhäällä asti. Tara ei sinne yllä. Vahtikoira Noppa on taas pitänyt jöötä pihan oraville. Sisältä käsin.

Puolentoista tunnin lenkki peltoteillä ja metsässä. Koirat juoksivat tuulessa silmät sirrillään autioita peltoteitä ja rämpivät kanssani metsässä auringon pehmittämässä hangessa. Kotimatkalla mutisin, että luulisi Nopankin jo hieman rauhoittuvan. Se oli sentään päivän toinen metsälenkki. Eilisillan treenitkin menivät siltä hössötykseksi. Noppa on niin täynnä virtaa, ettei keskity kunnolla. Kuin minulla olisi kaksi Taraa. Aika pelottavaa. Tultiin kotipihalle ja Noppa muisti lumimöröt. Nuo hangen alla väijyvät kiusanhenget, jotka kuiskuttelevat sille kaikenlaista. Ne saa hengiltä kaapimalla. Kuvissa alla on Noppa. Se rauhallinen, järkevä ja harkitseva bordercolliemme... Jättiloikka! Vähemmän tyylikäs alastulo...  ...ja etsintä jatkuu...   Pystykorva-Noppa   "Se on täällä, ihan varmasti on..."  Tara juoksee päin minua, Nopalla on taas mörkö näkyvissä...  "Jos mä kaivan tarpeeksi syvälle, niin löydän sen lumimörön. Tai ainakin mamman istuttamat tulppaaninsipulit...

Kuka on vaihtanut rauhallisen, harkitsevan ja tyynen bordercollieni (juu, ei siis Tara kyseessä..) hihnassa tempovaan, sisällä kiukuttelevaan, puolikuuroon hössöttäjään joka käyttäytyy kuin olisi taas "murkkuikäinen"? Missä on järkevä ja kuunteleva aikuinen narttu? Sen tilalla on ylienerginen touhottaja, joka pomppii itsekseen umpihangessa näkymättömiä mörköjä hangesta etsien ja ulvohaukkuu kilpaa vastaantulleen beaglen kanssa. Miten pennutus sai Nopan noin täyteen virtaa? Menikö osa sen aivoista imettäessä? Tai no, älykäshän se on, mutta osittain kuuroutunut. Selvästi. Myös Tara tekee reklamaation. Se meinaa tukehtua kun Noppa käyttää sitä pehmoleluna. Miltei kuulen, kuinka Taran keuhkot tyhjenevät kun Noppa makaa Taran päällä sen korvaa hellästi mussuttaen. Pakko lähteä johonkin kaupan parkkihalliin treenaamaan sen kanssa. Kaikensortin tee-se-itse aktivoinnit on tehty ja opittu, mm. namien piilotus on sama kuin ruoka-aika, koska Noppa muistaa kaikki namien jemmapaikat