kuva

kuva
Vielä kaikki neljä yhdessä, elokuussa 2017

25.12.2011

Mustavalkoisten joulunviettoa

Siinä missä Tara innostui jokaisesta pehmeästä paketista jouluaattoiltana, Noppa oli kuin minä pienenä: vain kovat kelpasivat. Se ei ymmärtänyt, miksi takavarikoin niiden runsaasta pakettisaaliista suurimman osan (juuri ne syötävät lahjat). Noppa kiukutteli herkkujen perään Taran riekkuessa vieressä uusien vinkulelujensa kanssa.

Koirien mielestä nämä päivät ovat olleet mukavia, mutta rasittavia. Ruoan tuoksua sisällä aamusta iltaan, mutta kumpikin alkaa olla jo uupuneita siihen, että mennää ja tullaan ja touhutaan kun kaikkea pitää vahtia. Lelujakin pitäisi testata ja pummia lisää sapuskaa!

Tänään  metsälenkillä Tara muistutti sienipaikasta. Se juoksi siihen kohtaan polkua, josta menimme syksyllä keräämään suppilovahveroita. Se istahti polulle ja tuijotti. Ei liikkunut mihinkään vaikka jatkoin matkaa. Istui vain. Pysähdyin ja käännyin, jolloin Tara juoksi sienimetsään. Menin perässä ja miltei astuin suppilovahveroiden päälle. Keräsin vajaan pussillisen kohmeisia suppilovahveroita koirien touhutessa vieressä. Joulupäivänä!

Tara ja joulukana-vinkulelu testauksessa. Hyväksi todettiin. Äänekkäästi.
Noppa tutkii pakettiaan (Tara ei jaksa avata omaansa)

...ja lähtee se suussa rauhallisempaan paikkaan sitä avaamaan


Kiitos kaikille karvakuonojamme muistaneille, lahjoja oli iso kasa!

24.12.2011

No onkos tullut kesä talven keskelle... (lisätty pari kuvaa todistusaineistoksi)

En ole koskaan ennen kitkenyt vesiheinää perennapenkistä jouluaattona. Toivottavasti jää ainoaksi kerraksi. Säiden puolesta siis.

Tarha-alpi ja palava rakkaus ovat terhakkaalla alulla, jopa salkoruusu on kasvattanut lehtiä tyvestä.

Perennat eivät ole ainoita, jotka ovat virkeinä. Osa krookuksista on nupulla ja loput versoneet muuten vaan, narsissejakin näyttää nousevan.

Myös myyrät ovat olleet virkeinä. Perennapenkin reuna upotti kun siinä käveli, päivänliljojen alla ei ole kuin käytäviä.

Mielenkiinnolla odotan kevättä. Silloin arvotaan yhä virkeät perennat, kosteuden ja myyrien jäljiltä selvinneet kukkasipulit sekä riisipelto-efektistä toipuneet köynnökset...

 Tuoksukuusama
Samoin toinen kuusama (se kirkkaan punainen tuoksuton, jonka lajiketta en muista) on jo valmiina kesään..

23.12.2011

Joulutoivotus

Sukuvikana syntymäpäivien unohtaminen

Olen vanhempieni ainoa lapsi, mutta isälläni on silti suunnattomia vaikeuksia muistaa syntymäpäiväni. Se on todistettavasti periytyvää. Lukuisista muistiinpanoista ja kalenterimerkinnöistä huolimatta päässäni ei pysy rakkaan siippani, ystävieni tai vanhempieni syntymäpäivät. Jos päivämäärä onkin kirjattuna tai ehkä muistissa, en muista juuri sinä päivänä onnitella. Niin kuin eilen.

Olin suunnittellut syksyllä tekeväni syntymäpäiväkirjoituksen kuvien kera Nopan ja Ossin pennuille. Unohdin. Kuten myös Ossin omistajan Sannan syntymäpäivän, vaikka Facebookista sen katsoin ja illalla tapasimme tokotreeneissä. Noloa.

Vuosi ja yksi päivä sitten oli paljon lunta ja pakkasta. Istuin Haarajoen eläinlääkäriaseman pihassa autossa ja sormet kohmeessa näpyttelin Sirpan numeroa vatsa jännityksestä sykkyrällä. Sirpa sanoi että Nopan synnytys on käynnistymässä. Jännitti myös siksi, että Tara oli eläinlääkärin operoitavana juuri silloin. Kun tulimme sterilisaatioleikkauksen narkoosista pöppyräisen Taran kanssa kotiin, Sirpa soitti ensimmäisen pennun syntyneen.

Sen iltapäivän ja illan vietin puhelimessa, ystäville ja vanhemmilleni väliaikatietoja antaen ja jännityksellä Sirpan viestejä ja soittoja odottaen.

Myöhään illalla saimme Mika Laineen ottaman ensimmäisen kuvan pennuista

Mika Laineen ottama kuva Nopasta ja pennusta

Mamma-Noppa 11 päivää ennen synnytystä
 

Jätti-Noppa 4 päivää ennen synnytystä, juuri ennen kuin lähti Sirpan ja Mikan luo

 Usko tai älä, sama koira 3 kuukautta myöhemmin :) Karvat ja kilot ovat kadonneet. Pantakin roikkuu!

Todistettavasti karvat ja valitettavasti liikaa kilojakin tulivat takaisin... Tara leikittää Tuhti-Noppaa kesällä.

Onnittelut yksivuotiaille Borderiinan H-pennuille:
Hattivatille, Halinallille, Hopeanuolelle, Hulivilille, Hulabaloolle, Hippitytölle, Hulda Huolettomalle ja Hepsankeikalle!

18.12.2011

Sataa sataa ropisee...

Se niistä innolla hankituista ja vaivalla istutetuista tulppaanien, krookuksien ja narsissien sipuleista. Piha muistuttaa viikkoja jatkuneiden sateiden jälkeen huonosti kynnettyä riisipeltoa.

Vain rinteessä olevassa penkissä on mahdollisuus, että siellä olisi jotain sipuleita säilynyt mädäntymättä, mutta sieltä ne ovat takuulla joutuneet myyrien päivällispöytään. Muualla, missä ei myyriä ole vielä todistettavasti ollut, lilluu vesi lammikkoina.

Kärhöjen juurella ei ole kuin hiekkaa, mutta sinne en juuri mitään istuttanutkaan. Mikä älynhävikki sekin minulla ollut.

Koirat kiukuttelevat huonoja kelejä tai lähinnä sitä että metsälenkit ovat käyneet vähiin. Illalla pimeässä ei otsalamppukaan pelasta kaatumiselta kun kalliot ovat märät ja liukkaat. Joka paikassa on nilkkoihin asti vettä, vakioreitillämme todistetusti minua pohkeeseen asti.

Tara on yleensä aina kaikkeen tyytyväinen ja se voisi viettää iltaa juur muuta tekemättä kuin kainalossani selällään rapsutuksia kerjäten. Mutta Noppa-matami ei. Sillä on joku käsittämätön virtapiikki jota se ei saa lenkillä eikä pihalla purettua. Kotona sisällä treenaamiset menevät sähläämiseksi, kentällä sen innokkuus on poikkeuksellista ja suotavaa. Kerrankin niin päin, että Noppa kiusaa Taraa leikkimään ja painisi niin, että Taraa ei enää huvita.

Noppa purkaa ylimääräistä energiaansa syömiseen tai siis ruoan hankkimisen yrittämiseen. Kun siltä kieltää pöydän vieressä kerjäämisen, se siirtyy tuolin taakse ja läiskäisee tassulla ruokailijaa selkään. Kun sen komentaa keittiöstä, se jää kuikkimaan ovensuuhun vähintäänkin pahoinpidellyn näköisenä. Myös nälkäänäkevän pienen koiran surkea kohtalo on sen bravuuriesitys ruokakaapin edessä. Päivittäin. Ja monta kertaa.

Tarakin on oppinut kerjäämään, kiitos Nopan ja Mistyn antamien esimerkkien. Tosin sen kerjääminen on liikuttavan amatöörimäistä. Se ei myöskään  jaksa odottaa kauaa  vaan menee pöydän alle vakiopaikalleen odottamaan. Onneksi.

Lauantaina Tara pääsi taas leikkimään Vilja-karvaneitosen kanssa ja Noppakin innostui juoksemaan niiden mukana. Iloinen, touhukas ja leikkisä Vilja taitaa olla ainoa koira, joka onnistuu väsyttämään Taran. Puolentoista tunnin jatkuvan riehumisen jälkeen Tara oli valmis lähtemään kotiin vaikka Vilja olisi vielä halunnut jatkaa.

Vielä erikseen kiitokset jälleen mukavista treeneistä pienelle, mutta innokkaalle tokoryhmällemme! Torstai-illat kuluvat hujauksessa, etenkin viimeksi kun vietimme pienimuotoiset piknik-henkiset pikkujoulut :) On ollut niin mukavaa että ainakin Noppa ja Tara (ja minä) jäisi kentälle pidemmäksikin aikaa.

12.12.2011

Taralla falskaa

Pidätyskyky nimittäin. Päässähän rakkaalla kotikahelillamme falskaa vähän väliä, mutta nyt se toinen pää on ongelma.

Taraa ei asia haittaa lainkaan eikä se ole kivulias eikä vaisu - se on ihan oma touhukas ja utelias itsensä.

Viime keskiviikkona pitkän lenkin jälkeen sillä valui sisällä pissa kuin kraanasta eikä koira huomannut mitään outoa. 

Torstaina se kävi paikallisella eläinlääkäriasemalla, jossa siltä otettiin virtsatietulehdusta ja -kiviä varten näytteet. Ne olivat puhtaat, ei mitään vikaa. Perjantaina vaiva uusiutui, taas illalla ja lenkin jälkeen.

Saimme ajan joulun jälkeen eläinlääkäri Niilo Tammisalolle, joka on hoitanut Taran selkää ja rikkoutunutta kyynerpäätä pitkän aikaa. Hän jos kuka löytää syyn tuohon outoon ongelmaan ja toivottavasti se ongelma ei ole vakava.

Siihen asti pyyhitään lattioita iltalenkkien jälkeen. Onneksi on laattalattiat ja onneksi vaiva ei häiritse koiraa.

6.12.2011

Vihdoin lunta!

Koirat taantuivat pikkupennun tasolle samaa tahtia lumisateen kanssa. Hihnalenkeillä minulla on huumori tiukoilla kun karvahirviömme poukkoilevat joka tassunjäljen perään joka lumisella kadulla näkyy ja metsässä mennään järkeä vaille. Misty sen sijaan kävelee hihnassa aina sivistyneesti, mutta metsässä sekin saa pikkupentuhepuleita.

Ryteikkö ryskyy metsässä ja minä toivon parasta ettei kukaan loukkaannu kun koirat juoksevat toistensa perässä ja itsekseen hepuleita saaden. Ihmeellinen tuo lumen vaikutus!

Noppa piristyi selvästi, myös oravajahdissa. Koirahuoneen ikkuna on roiskittu kuolaa täyteen kun päivisin on paheksuttu lintulaudan alla ruokailevia oravia. Takapihalla se pärskii paheksuntaansa pihapuissa majaileville oraville. Mitään se ei kuitenkaan niille tee, jos kiinni saisikin. Sen kerran kun Noppa yhytti oravan maasta se pysähtyi ja tökkäsi oravaa kuonolla. Kun orava lähti laiskasti pakoon niin Noppa paineli perässä karjuen oravanpelotushuutoaan.

Valitettavasti myös pihan myyrät saavat olla koirilta rauhassa. Karvahirviömme katselevat vain korvia heilutellen pihalla vipeltäviä hiiriä ja maan pinnalle eksyneitä myyriä.

Noppa riemastui lumesta myös lumimöököjen takia. Niitä on liikkeellä vain lumen alla ja niiden jahti se vasta mielenkiintoista onkin! Tosin lunta on vain pari senttiä, mutta ei se niiden jahtia estä. Niitä on etupäässä vain meidän pihalla ja vain silloin, kun Nopalla on pihalla seuraa. Yksin pihalla se ei niitä jahtaa. Kukaan ei ole niitä koskaan nähnyt, mutta Noppa (samoin kuin edesmennyt Wilma-corgimme) on vakuuttunut, että kyllä niitä löytyy!

Misty-kelpie ei tajua lumimörköistä mitään, ihmetteli Nopan pomppimista ja katseli kun Tara paimensi minua ja kameraa.
Välillä heitin Nopalle lumipalloja, Tara paimensi niitäkin..
Liito-Noppa
Sitten taas ällisteltiin
Noppa istui kukkapenkissä ja pohti selvästi jotain ("Etsisikö lumimöököjä, komentaisiko Taraa tai menisikö istumaan oravaa...?")
Mistä tietää että kahden metsälenkin ja pihalla riekkumisen jälkeen koirat alkavat hieman väsyä? - Ne ovat vihdoin paikallaan kaikki kolme - yhtä aikaa ja ilman käskyä...



4.12.2011

mammakoira nuorena

Viikonloppuna Messukeskuksen näyttelyssä kerroin Nopan pentujen omistajille Evalle ja Katjalle Nopasta ja vertasin sitä samanikäisenä kuin sen pennut ovat nyt.

Kuinka aika meneekään nopeasti! Kuvia katsoessa tuli sellainen tunne, että ihan äskettäinhän minä tuon kuvan otin ja tuota kuvaa ottaessa se juoksi minua päin ja tuon kuvan oton jälkeen se äkkäsi oravan puussa ja yritti perään... Ihan ahdistaa ajatus siitä, että yhtä monen vuoden kuluttua Noppa on veteraani-ikäinen.

Ainoa todella huono puoli lemmikin omistamisessa on se, että niiden elämä on liian lyhyt.

Noppa Hämeessä syksyllä 2007. Noppa hieman yli puolen vuoden ikäisenä. Korvissa liimaa ja luustoa riittää.. Aika matami jo silloin :)
 Killisilmä kevättalvella 2008, suunnilleen 10 kuukauden ikäisenä
 Ehdoton hyvänmielen kuva meille. Noppa nelikuukautisena mökillä. Väsymys tainnutti sekä apinalelun että pennun, kummallakin ruokakuppi vieressä :)
 Noppa mökillä syksyllä 2007 puolivuotiaana.
 Noppa oli hoidossa Sirpalla ja Mikalla lomamatkamme ajan ja kotiin tullessa se riensi ensimmäisenä halaamaan pehmobordercollietaan.
Operaatio mutaprojekti. Vietimme Nopan ensimmäisen kesän mökillä tiiviisti ja Noppa vietti päivät mutalammikossa tiiviisti... Se rakasti läträtä parkkipaikan reunan vesilätäköissä: kaivoi kuoppia, seurasi veden virtausta ja napsi oksia vedestä. Tuntikausia. Hartaasti. Myös silloin, kun olimme lähdössä kylään ja pentu piti saada autoon..

Onneksi se on vain kerran vuodessa...

Messukeskuksen kansainvälinen näyttely nimittäin! Kädet ovat kipeät koiranruokien ja -herkkujen raahaamisesta (tulipas taas ostettua, vaikka vähemmän kuin edellisinä vuosina), reisilihakset alkavat jumiutua jo nyt (miten kipeät mahtavat ollakaan huomenna...) kyykkimisestä kun kuvasin koiria ja niskalihakset ovat juntturassa kameran raahaamisessa.

Myönnetään, ikäkin alkaa tehdä jäynää. Kolmekymmentä vuotta sitten olin Messukeskuksen näyttelyssä aamuvarhaisesta loppukilpailuihin asti eikä tuntunut missään muualla kuin jännityksenä vatsassa ennen sitä viikonloppua. Vaikkei ollut omaa koiraakaan!

Raahasin viikonlopun ajalta kassikaupalla eri koirayhdistysten lehtiä ja vähän ruokanäytteitä kahdesti vuodessa. Silloin Messukeskuksen näyttely oli sekä keväisin että syksyisin, muistaakseni maaliskuussa ja lokakuussa hieman vaihdellen. Rahaa ei ollut ostaa mitään erityistä eikä silloin tarvikkeita eikä ruokia juuri myytykään, ainakaan verrattuna nykyiseen tavara- ja ruokavalikoimamäärään. Rotuyhdistysten kopeista (niitä oli silloin enemmän) kahmin kaikki lehdet ja esitteet minkä ilmaiseksi sain ja luin niitä yhä uudestaan ja uudestaan. Silloin tiesin monien rotujen edustajista ja saavutuksista enemmän kuin nykyään "omista" roduistani!

Tänään oli bordercollieilla eri tuomari ja eri koirat sijoittuivat kuin eilen. Arvostelu oli tiukempaa ja moni eilen sijoittunut lähti ulos kehästä sinisen nauhan kanssa. Arvostelut olivat pitkiä ja kattavia, hyvä kun lomakkeen rivit riittivät.

Nopan ja Ossin poika Hessu oli tänään junioriluokan urosten voittaja, mutta ei saanut sertifikaatin arvoista eikä siten voittaja-titteliä. Hieno sijoitus silti!

Rilla ei tänään osallistunut ja sen sisko Myy sai erittäin hyvän eikä siten päässyt jatkoon. Mutta nuo kakarat ovat vielä niin nuoria (11 kk) ettei niillä mikään kiire ole. Lupaavia lapsosia silti!

Noppa ja Tara ovat hieman ihmeissään missä olen eilen ja tänään ollut, Misty oli mukanani näyttelyssä. Karvahirviömme olivat kovin tyytyväisiä kun tulin kotiin kun mukana oli monta kassillista kaikenlaisia herkkuja ja lelujakin. Saavat niitä kuitenkin säännöstellen, pitkin talvea. Nyt olohuoneessa makaa näyttelystä uupunut kelpie (kerrankin SE on tämän jengin väsynein!) ja kaksi herkkuja, liikuntaa ja vähän aivojumppaakin kaipaavaa mustavalkoista..

Hessu tänään Sirpan esittämänä luokkavoittajana

3.12.2011

Kylläpäs aika rientää ja kakarat kasvaa

Nopan ja Ossin pennut olivat vuosi sitten vielä kasvattamassa Nopan ympärysmittaa...
Noppa joulukuun alussa 2010

 ... ja nyt ne ovat komeita uroksia ja kauniita narttuja. Mutta ennenkaikkea hyväluonteisia ja rakastettavia perheenjäseniä omistajilleen.

Tänään Messukeskuksessa kansainvälisessä Helsinki Voittaja 2011 -näyttelyssä oli lähes kuusikymmentä bordercollieta, joista kolme oli Nopan ja Ossin pentuja.

Hessu (Borderiinan Hulivili) sain erinomaisen ja oli luokassaan neljäs
Rilla (Borderiinan Hippityttö) on pentueesta varmaan eniten emäänsä tullut ulkomuodoltaan ja kuulemma tavoiltaankin, siis niin kovin tutun oloinen :)


Rilla sai maininnan erittäin hyvä. Minun silmissäni se on miltei täydellinen :)

Myy (Borderiinan Hulda Huoleton) pesi sitten yli kymmenen kilpakumppaniaan narttujen junioriluokassa, sai sertin ja tittelin Helsinki Juniorivoittaja 2011. Onnittelut Myyn omistajalle Evalle, kasvattajalle Sirpalle sekä tietenkin kauniille Myylle!

Kaikki kolme nuorta koiraa olivat ensimmäisessä näyttelyssään "oikeassa" kilpailussa, siis virallisessa luokassa. Kesällä ne kävivät erikoisnäyttelyssä hurmaamassa pentuluokassa, mutta nyt ne olivat ensimmäisessä isossa kaikkien rotujen näyttelyssä - vuoden suurimmassa! Hienosti meni kaikin tavoin, parasta oli että kaikki olivat näyttelyssä rauhallisia ja rennon oloisia eivätkä stressanneet. Ikään kuin tuhansien koirien näyttely ja kehäesiintyminen olisivat ihan arkipäivän rutiineja.

Noppa saman ikäisenä kuin sen pennut nyt ovat. Kuvassa keväällä 2008 Noppa juoksee kohti kameraa. Jösses mikä häntä sillä on ollut!

Kohta kukkii krookukset, mutta kuka söi sipulit?

Aattona meillä kukkii pihassa krookukset jouluvalojen loisteessa jos nämä lämpimät sadesäät eivät pian vaihdu pakkasiin..

Todistettavasti myyrät eivät ole vielä syöneet kaikkia krookuksien sipuleita eikä osaa tulppaaneistakaan, koska krookuksia nousee ympäri pihaa ja tulppaaneitakin jonkun verran.

Samalla lailla niitä punkee maasta myös Hämeessä Juhan vanhempien pihassa, jonne istutin muutama sata erilaista sipulia.

Jos meillä tuntuu olevan myyriä pihassa ruuhkaksi asti, siellä on varsinainen myyrien Manhattan liikenteen puolesta. Kävely nurmikolla on horjuvaa, koska jalat muljahtavat maan pettäessä alta kolojen ja tunneleiden takia. Reikiä on kukkapenkeissä ja nurmikolla kuin isossa Edam-juustossa ja tulppaaniloistosta keväisin voi vain haaveilla.. Haaveilin asiaan muutosta ja pariin kohtaan kukkapenkkejä laitoin myyrien riesaksi sinkittyä tiivistä teräsverkkoa pohjalle. Niihin kohtiin istutin liljoja ja tulppaaneita.

Mutta en tajunnut laittaa sitä verkkoa myös kukkapenkin päälle. Ne ryökäleen jyrsijät ovat tehneet inventaariota penkin päältä: kaivaneet sipulit pinnalle ja syöneet ne siinä. Tai mikä muu eläin nostaa sipulit aivan maan pinnalle ja syö niistä puolet siinä?

26.11.2011

Vuoden 2011 viimeiset kitkemiset ja istuttamiset?

Kun flunssainen kuntoni tänään vihdoin salli, istutin viime viikonloppuna ostamani tulppaanit, krookukset, lumikellot ja talventähdet.

Maa oli aivan sula ja kostea, löysin jopa sellaisen paikan jossa ei myyränkoloja ole näkynyt. Toivottavasti ei tule näkymäänkään.

Samalla kitkin riesaksi levinnyttä maahumalaa ja viiruhelpiä. Kummatkin ovat ikuisia kitkettäviä, mutta harvoin enää tässä vaiheessa vuotta.

Viimeiset kesäkukat nakkasin kompostiin myös, ne olivat jo kärsineet valon puutteesta.  Jos sitten sitä pakkastakin tulisi...

Asiantuntijoiden arviot vrt. todellisuus (puutarha-asiaa)

Uusimmassa Viherpiha-lehdessä (10/11) on artikkelisarjassa "Puu joka pihalle" vuorossa koristekirsikkapuut. Artikkelissa kerrotaan, että koristekirsikkapuut ovat kukkapuiden eliittiä. Siinä mainitaan useasti myös, miten ne ovat hillittykasvuisia ja osa ihan hidaskasvuisia.

Vastalause. Meillä nuo "hillittykasvuiset kaunottaret" ovat riesa, jotka leviävät miltei tarha-alpin tahdilla ympäri pihaa ja kukkapenkkeihin. Ne kasvavat parimetriseksi reilussa kesässä ja aiheuttavat minulle jokasyksyisen puusavotan.

Etupihan parimetrisenä ostettu taimi (siis se, jonka ostin oikeana kirsikkana, ennen kuin vasta kotona tajusin että olin ostanut koristekirsikkapuun, joita oli jo takapiha täynnä...) sai toisena kesänä päälleen naapurin jättikokoisen haapapuun sitä kaadettaessa. Koristekirsikkapuu katkesi latvasta ja hajosi kahteen osaan. Ei haitannut. Nyt se on valtavan kokoinen tuuhea puu, joka peittoaa tuota kasvuvauhtia sen naapurin entisen haapapuun...

Takapihalla oli yksinäinen, kaunis siro koristekirsikkapuu. Noin pari vuotta. Sen jälkeen se on levittäytynyt  ympäri takapihaa ja kasvanut itse jättikokoiseksi.

Joka kesä kitken kirsikkapuun taimia kukkapenkeistä ja jaan toista metriä korkeita taimia halukkaille ja joka syksy sahaan niitä loppuja pois.

Niitä "Hillittykasvuisia kaunottaria" on siis jaossa ensi keväänä halukkaille. Toistakymmentä taimea on rinteessä taas kasvamassa..

Etupihan koristekirsikkapuu vielä pienenä ja sievänä
 Takapihan koristekirsikkapuu toissakeväänä. Osa sen jälkeläisistä näkyy oikealla sen sivulla, loput ovat kuvan ulkopuolella. Niitä on monta!

20.11.2011

Viimeiset kukkasipuliostokset tältä vuodelta?

Kävimme pikaisesti Kukkatalo Pirilässä ja Tuusulan Kodin Terrassa. Ta-daa, Pirilässä oli loput tulppaaninsipulit (tosin vain keltaisia, yksinkertaisia darwin-lajikkeita) eurolla kymmenen kappaletta ja Kodin Terrassa keltaiset krookukset ja sadan kappaleen pikkukukkasipulisekoitukset puoleen hintaan!

Ulkona on -7 astetta, mutta maa ei ole vielä roudassa. Säätiedotus uhkasi taas hivenen lämpenevää ainakin pariksi päiväksi, joten jonain tulevan viikon iltana olen pihalla otsalampun, lapion ja kukkasipuleiden kanssa...

Näin väsytät bordercollien - tok tok tokoilemalla(kin)

Herätys sunnuntaiaamuna seitsemältä, lenkki Juhan kanssa ja muiden aamutoimien jälkeen kaksi mustavalkoista autoon ja nokka kohti Korsoa. Perillä miltei 5 tuntia tietoa, neuvoja ja vinkkejä koiran kouluttamisesta, myös henkilökohtaista opastusta omat koirat koekappaleina. Sitten kotiin ja taas liikenteeseen vajaaksi pariksi tunniksi, koirille ruuat ja hivenen lepoa ja tokotreeneihin reiluksi tunniksi. Johan hyytyivät!

Tosin hyytyi emäntäkin, aikamoista tulemista, menemistä ja oppimista koko päivä.

Sirke Viitasen vetämä koulutusaamupäivä oli erittäin antoisa, mielenkiintoinen ja hieman tuskainenkin kun tajusin, mitä virheitä olen koirieni treenaamisessa tehnyt. Onneksi Sirkellä oli neuvot virheiden korjaamiseen ja uusien asioiden opettamiseen oikealla tavalla. Aika ei riittänyt kun parin liikkeen läpikäymiseen per koira, mutta muiden koirien suorituksista ja ongelmista sekä niiden ratkaisuista oppi paljon.

Noppa sai oppia ruudusta ja minä ruutuun lähettämisestä (namialusta piiloon jotta koira oppii hahmottamaan ruudun eikä etsi vain alustaa nameineen), kauko-ohjauksessa (aloitetaan uudestaan takapalkalla jotta Nopan eteenpäin liikkuminen loppuisi ja se nousisi oikein eikä myös sivusuuntaan), Tara seuraamisessa (minun mokani, pitkänä ihmisenä  "kaadun" koiran päälle tarkistamaan että se on varmasti siinä, ja siten varmistan, että koira ottaa sivusuunnassa liikaa etäisyyttä. Ihme, että Tara pysyy edes lähellä kun minä huojun sen yläpuolella seuraamisessa ja kaiken lisäksi liikerytmini on epätasainen ja hermostunut) sekä noudossa (harjoiteltiin saalistamalla että Tara ottaisi edes kapulan suuhun tai/ja nostaisi sen maasta).

Erinomainen aamupäivä, kiitos kaimalle järjestämisestä!

Illan tokotreenit "omalla" eli TuuKK:n kentällä olivatkin näillä näkymin viimeiset. Kentän tokotreenit loppuvat, eikä uusista treeneistä ole tietoa. Harmi, jokasunnuntainen traditiomme päättyy ja samalla monet hauskat hetket ja neuvot sekä mukavien treenikavereiden tapaaminen. Noppa oli pikkupentu kun aloitimme TuuKK:n pentukoulutuksessa ja siitä lähtien olemme käyneet siellä joka sunnuntai, vain kellonaika on vaihdellut.

Otin kentällä Taralle avoimen luokan hyppyä, jota se ei ymmärrä lainkaan. Miksi pitää istua esteen takana, kun on opetettu, että seistään? (Alokasluokan ja avoimen luokan hyppyliikkeen ero). Tara teki liikkeen taas väärin ja meinasi teloa itseään, korjasin kädellä sen asentoa ja nostin ääntä hieman ja kas - siinähän se sitten olikin. Tara meni niin lukkoon, ettei kyennyt enää lähestymäänkään estettä. Aloitetaan alusta sen kanssa siis..

Muuten se oli ihmeen reipas ja osaavainen, teki taas parhaansa. Noppa jaksoi myös hienosti, tosin kuuloon tuli taas vikaa luoksetulokäskun kohdalla. Tuplakäsky ja sitten se tuli vauhdilla.

Misty-kelpie oli viikonloppuna Jyväskylän kansainvälisessä näyttelyssä omistajansa Taina Määttäsen kanssa. Tuloksena lauantaina paras narttukelpie ja tänään se pesi sitten muut kelpiet ollen rotunsa paras.

Rankka oli viikonloppu näemmä Mistyllekin, lattialla on kaksi mustavalkoista karvakasaa ja yksi lyhytkarvainen ruskea tapaus selällään.

18.11.2011

Talvihorroksen tarpeessa

Minä siis. Koirat touhottavat pimeästä, märkyydestä ja emännän lievästä flegmaattisuudesta välittämättä.

Misty-kelpie leikittää karvahirviöitämme erikseen ja yhdessä ja jos ei saa kumpaakaan leikkimään, leikkii itsekseen. Nopan pahimmat hormonihöyryt tuntuvat helpottaneen, tosin jokailtaisesta "Tahtoo lisää puruluita"-kiukuttelusta se ei ole luopunut.

Kummallakin mustavalkoisella on silmätulehdus. Noppa näyttää päässeen helpommalla kun lääkärin määräämät silmätipat tehosivat heti. Taralla on vielä hieman tulehdusta. Mistylla ei ole onneksi mitään oireita.

Eilen oli mielenkiintoiset tokotreenit Järvenpäässä, paikalla oli monta bordercollieta ja muutama uusi tuttavuus. Kaimalla oli mukana Hertta-pentu, Nooan sisko. Hertta on hurmaava kakara, Tara tykästyi heti (niin kuin aina pentuihin).

Treenipaikka oli meille uusi ja pienempi kuin edellinen treenikenttä. Hyvää häiriöharjoitusta! Noppa oli ihmeen pirteä, reipas ja kuulolla, luoksetulotkin tulivat vauhdilla! Oma mieli piristyi kun näki miten koira tekee töitä innolla ja hyväntuulisena, selvästi nauttien touhusta.

Taran kanssa otin vain muutaman liikkeen, ihmeen hyvin se pystyi keskittymään monesta häiriötekijästä huolimatta.

Tänään ja huomenna on tiedossa vain laiskaa kotitokoilua (jos kokeilisi taas Taran kanssa noutoa, eli edes kapulan suussa pitämistä..), sunnuntaina sitten tuplatreenit aamulla ja illalla.

11.11.2011

Laulavat lintukoirat - ei kun siis paimenkoirat!

Havaintoja jokapäiväisistä koirien äänirepertuaareista:

Aamulla kelpie havahtuu heräämiseeni ja aloittaa aamulaulun "Se on hereillä, se on hereiiiiiiiiiiiillllä!", naukumista, josta moni kissakin olisi kateellinen.

Tara säestää pehmolelu suussa kiljumalla kovaa ja korkealta, mutta onneksi vaimennettuna pehmolelun ansiosta. Noppa on hiljaa, kuten yleensäkin.

Sen sijaan Noppa on meillä se palohälytin, joka kiljuu portista sisääntulijat. Ei hauku, kiljuu. Säikäyttää karaistuneemmankin myyntiedustajan ja jopa muutamat tutut. Se on tehnyt sitä pennusta asti, ilmoittanut kiljumalla pihalle tulijoista.

Samanlaista kiljumista mutta kärttyisämpänä versiona kuulee pihalta kun Noppa riitelee oravien kanssa. Oravien säksätys kuuluu terassille asti ja Nopan kiihkeä vastakommentti naapurustoonkin..

Nopalla on raivostuttava tapa kitistä mölisemällä asioista joskus iltaisin. Yleensä se kitisee ruuasta (sen muka-puutteesta), puruluusta (tahtoo lisää puruluita) tai muuten vain ("Mulla on tylsää, viihdyttäkää mua"). Mööh mööh - hiljaisuus - mööh mööh...

Autossa Tara - tuo meidän kaheli apukuskimme - hihkuu niin kauan, kunnes auto on kunnolla liikkeellä. Sitten se hiljenee, mutta jumppaa tauotta koko matkan. Ihan sama kuin kauan matka kestää, Tara ei ole paikoillaan. Se paimentaa vastaantulevat, ohitettavat ja taakse jäävät autot.

Misty-kelpie on tuhahtelun ja kysyvien naukaisujen mestari. Sillä on laaja skaala erilaisia "pieniä", mutta hyvin ymmärrettäviä kommentteja eri tilanteisiin.

Palliton narttumme Noppa

Lisää Nopan hormonitoiminnan marmatusta: se mokoma Tuusulan Tupajumi on omaksunut kylämme koirakingin (siis ehdottomasti urospuolisen) roolin.

Noppa rähisee vastaantuleville koirille (!), nostaa jalkaa ja kiukuttelee illat kotona.

Kyllä, olemme menossa koirahierojalle jos syy olisikin lihasjumituksessa yms. joka sitä vaivaa niin että ärsytyskynnys nousee. Kyllä, olemme menossa selvittämään myös muita mahdollisia syitä sen käytökseen ja kyllä, haen sille jotain ainetta joka toivottavasti helpottaisi sen oloa.

Kadulla se käyttäytyy vastaantuleville koirille kuin ei olisi ikinä sivistyneestä ohitutuksesta kuullutkaan, täysin poikkeuksellista käytöstä. Mitään tappomeininkiä sillä ei todellakaan ole, mutta minä en_kestä_huonokäytöksisiä_koiria, etenkään jos sellainen on omani. Meillä on sangen mielenkiintoisia keskusteluita Nopan kanssa katulenkeillä. Liikunnan puutteesta ei ole kyse, eikä kyllä virikkeistäkään, sen verran niiden kanssa touhutaan.

Eilen koulutuksessa oli taas ilahduttavan monta bortsua (ja yksi aussikin) paikalla. Tara yllätti ja toimi liikkeissä, vaikka sen ihana leikkikaveri Vilja oli paikalla ja ne pääsivät peuhaamaankin jonkun verran. Toisin kuin minulle on aikoinaan hoettu, minä annan koiran tervehtiä (ja Taran&Viljan tapauksessa leikkiäkin) kentällä tuttujen koirien kanssa jos vastapuoli on samaa mieltä. Jonkunlainen yleistreenikenttäsääntöhän on, että sinne mennään töihin eikä koira saa pahemmin tervehtiä, saati sitten leikkiä muiden kanssa. Mutta tokon on oltava kivaa (kuka sitä muuten jaksaisi) ja kentälläkin voi olla kivaa.

Todistetusti  leikkiminen ei Taraa häirinnyt/haitannut/pilannut suoritusta/aiheuttanut sille käsitystä että treenikenttä on leikkikenttä. Hyvin se toimi ja teki mitä pyysin, vaikka tehtiin välillä kaikkea muuta.
Noutaminen on sille vieläkin aivan utopistista, mutta puolentoista vuoden harjoittelun jälkeen se suostuu sentään ottamaan kapulan suuhun tarjottaessa ja irrottaa sen (tosin liian innokkaasti). Vielä toiset puolitoista vuotta ja se ehkä lähtee kapulan perään eikä toiseen suuntaan. Ehkä viiden vuoden kuluttua voidaan mennä  avoimeen luokkaan sen kanssa.. Huoh.

Noppa oli osittain taas hormonitoiminnasta johtuvista syistä kuulovammainen. Muutama liike meni aivan pipariksi, osaa piti tehdä useamman kerran ja luoksetulossa se ei millään meinannut kuulla hehkeää karjaisuani, jonka kuuli kyllä koko kenttä ja varmaan lähistön asukkaatkin.. Vauhtia sillä oli, mutta väärissä kohdissa ja vääränlaista vauhtia. Tekemisen ja touhotuksen ero on iso.

Onneksi kummankin koiran kohdalla ei ole suorituspaineita kun seuraavista kisoista ei ole tietoakaan. Harkinnassa on Nopalle reilun vuoden kuluttua voittajaluokkaan. Taran kanssa avoimeen luokkaan sitten kesällä 2016?

4.11.2011

Ei tästä tule mitään, pakko se on leikata

Noppa siis. Juoksut ovat tulossa joskus joulukuussa, mutta Noppa on jo nyt kuin häiriintynyt ameeba. Katseessa ei ole ketään kotona, lenkkeilyt tarkoittavat joka puskaan merkkailua ja kuulo ei toimi millään.

Noppaa ei kehtaa viedä  vieraisiin paikkoihin, koska autosta päästyään se nostelee jalkaa joka paikkaan kuin nuoret urokset. Koulutuskin taitaa jäädä tauolle kunnes juoksut ja valeraskaus ovat ohi, eli palataan asiaan helmikuun lopulla... Onneksi kävimme tokokisat syyskuussa, jolloin se oli vielä tolkuissaan. Nyt ei mene ymmärrykseen käskyt ja liikkeet tehdään kuin suossa kahlatessa.

Kun juoksut ja valeraskaus ovat ohi ensi keväänä, vien sen kohdunpoistoon. Noppa on normaali oma itsensä vain kolmisen kuukautta vuodesta ja lopun ajan hormonien sekoittama. Tilanne ei ole mukava kenellekään, Nopalle vähiten.

Eilisissä treeneissä oli ilahduttavan paljon bortsuja omistajineen. Olisi ollut lähes täydellinen treeni-ilta ellei kentällä olisi jyllännyt metsäkone, jonka huomionkipeä kuljettaja halusi selvästi esitellä puunpinotustaitojaan ja möyri sen valtavan koneen kanssa aivan autojemme kyljessä ja koirien vieressä. Isolla kentällä olisi ollut tilaa yllin kyllin, mutta hän pyöri sananmukaisesti keskellämme vaikka olimme sulloutuneet aivan kentän reunaan. Todella raivostuttavaa, piti olla silmät selässä ja varoa konetta alati.

Tosin treenit menivät meiltä aika lailla pepuralleen, Noppa on niin sekaisin, ettei keskity, ymmärrä eikä kykene toimimaan. Kymmenestä liikkeestä se teki seuraamiset oikein, kaikki muut olivat sinne päin tai ei ollenkaan. Tara oli innoissaan uusista tuttavuuksista ja ihme kyllä kykeni tekemäänkin jotain vaikka ympärillä oli hälinää ja meteliä. Positiivista!

Paimenpoika Roy on karvaneitojemme seurana viikonlopun, Tara tykkää kun on leikkikaveri. Pihalla ne juoksevat ja sisällä ne hömelöt leikkivät pehmoleluilla. Kumpikin touhottaa ympäri taloa pehmolelu suussa, Nopan katsellessa paheksuvasti tuoliltaan. Sitä kiinnostaa vain ruoka, tosin juoksujen jälkeen myös vinkulelut pentujen korvikkeina. Yöksi on lelut pakko piilottaa, Taran ja Royn vinkulelujen raivoisaa duettoa ei kestä kuunnella aamuvarhaisella.

2.11.2011

Olisivatkohan nämä tämän vuoden viimeiset perennakuvat?

Selasin puutarhapäiväkirjaani ja verestin muistia edellisten syksyjen säistä. Kylmää on ollut, toissavuonna meni pakkasen puolelle öisin jo lokakuun alussa. Nyt on marraskuu ja pihalla vielä kukitaan!

Koska maa on vielä lämmin (lue: istutuskelpoinen) tein pikainventaarion Kodin Terran puutarhaosastolle, josta lähti mukaan pari kurjenpolvea puoleen hintaan. Montaa elinkelpoisen näköistä perennaa siellä ei enää ollutkaan, mutta nuo pari riittivät sieltä minulle. Plus multaa ja lannoitteita ja kaikkea muuta...

Kävin myös Pirilässä, jossa oli isoja hyvälaatuisia kukkasipuleita puoleen hintaan. Pakkohan niitä oli ottaa mukaan.

Jo on kumma jos ei keväällä kuki, reilut toistasataa tulppaania ja toinen mokoma narsisseja on tullut tungettua kukkapenkkeihin. Tulee kalliiksi tämä lämmin syksy!

En voinut vastustaa kiusausta tulppaanien sipuleista vaikka uhkana on että myyrät pitävät talvella bileet kustannuksellani. Ostin muutamia keisarinpikarinliljan erittäin pahanhajuisia ja isoja sipuleita, joiden ympärille tulppaanit istutin. Jos ei haju karkota myyriä niin ainakin niille tulee sipuleita varastaessa huono olo.

Tämä esikko kukkii normaalisti aika myöhään, siis touko-kesäkuun vaihteessa. Mutta ei sentään enää lokakuun lopussa...
 Pelargoniakin sinnittelee vielä terassilla
 Koristemansikka (normaali kukinta-aika touko-kesäkuu)
 Tämä punatähkä ei taida kukkia kokonaan. Valo ei enää riitä.
 Malvan kukintaa ei saa loppumaan kuin lumi ja pakkaset
 Tämä syysasteri ei ole ehtinyt kukkia ennen. Se on niin myöhäinen lajike, että tekee vasta lokakuussa nuput ja yleensä paleltuu saman tien. Nyt se vihdoin kukkii.

 Toinen syysasteri, joka aloittaa aikaisemmin ja jatkaa pakkasiin asti.

Takkupöksy-Taran uusi kaveri ja kuulo-ongelmainen Noppa

Taran pöksyt ovat taas takussa. Käsittämätöntä, miten ne menevät ihan hamppuun vaikka muu turkki on normaalia, likaa hylkivää ja liukasta. Mutta ne pökät...

Muutama viikko sitten leikkasin reteästi isot takut pois kun kammalla niitä ei saanut enää auki. Sen jälkeen Tara käveli suunnilleen kikatellen lenkkien alkumatkat kun ilmavirta kävi pepussa. Olohuoneen laattalattialle se istui varovasti kun lattia oli viileä eikä ollut villahousuja välissä eristeenä.

Takkupökä pääsi leikkimään sunnuntaina Vilja-bortsuneidon (8 kk) kanssa. Kerrankin kaveri, joka ei väsynyt! Ja ensimmäisen kerran se oli Tara, joka väsähti ensin! Kiitos Viljan omistajille, tulemme mielellämme väsyttämään Taran toistekin!

Noppa ei leikkinyt, se tekee juoksuja ja alkaa olla taas hormonihöyryissään. Se merkkailee joka paikkaan (ei sentään sisälle) ja nostaa jalkaa kuin urokset. Lenkillä impataan joka puska ja lyhtypylväs ja kotona kiukutellaan huomiota ja ruokaa. Eikä kumpaakaan saa kuulemma tarpeeksi. Jälkimmäistä ainakaan.

Kuvassa todiste miten  hormonitoiminta vaikuttaa kuuloon.
"Voisitko toistaa?"
Lauantain auringonpaisteessa oli mukava lenkkeillä metsässä, keräsin samalla suppilovahveroita päivällisen kastikkeeksi.

Valitettavasti kamera ei pysynyt mukana Viljan ja Taran villeissä leikeissä, kuvat jäivät pimeiksi ja epätarkoiksi. Toivottavasti seuraavalla kerralla onnistuu paremmin.

Viljalla oli hauska leikkiinpyyntö: se hypähti ilmaan etujalat levällään tassut eteen ojennettuina kuin kissat. Tara ei oikein pysynyt kärryillä :)